Tottenhamille tällä kaudella seitsemän maalia puolustajan paikalta tehnyt Micky van de Ven vastasi kärkkäästi lehdistötilaisuudessa Mestarien liigan ottelun alla.

Hollannin maajoukkuemies valmistautuu Spursin kanssa toiseen osaotteluun Atlético Madridia vastaan. Tottenhamin kausi on ollut surkea, ja Igor Tudorin joukkue on näyttänyt monesti hengettömältä.

– Olen tietenkin nähnyt kaikenlaista (uutista). Välillä mietin, mistä niitä keksitään. Pelaajat eivät ole luovuttaneet, van de Ven vakuutti.

Tottenham lähtee Mestarien liigan toisen kierroksen toiseen osaotteluunsa 2–5-takaa-ajoasemasta. Lontoolaisia uhkaa siis pullahtaminen ulos jatkosta, minkä lisäksi Valioliigassa riittää huolia, sillä Spurs on vain pisteen erolla putoamisviivan yläpuolella.

– Välillä kirjoitetaan, että pelaajat aikovat lähteä pois joka tapauksessa. Se on täyttä puppua, mutta ihmiset alkavat pitää sitä totena, van de Ven puhisi.

Toppari on esiintynyt viime aikoina vaisummin. Hän ei kuitenkaan pannut tätä motivaation puutteen piikkiin. Van de Ven kokee vain pelanneensa huonosti.

– Minua se (kirjoittelu) turhauttaa siksi, koska ihmiset alkavat nähdä minut eri tavalla. Haluan vain kääntää tämän ympäri, ja tiedän, etten ole ollut viime peleissä parhaimmillani. Tärkeintä silti on, että annan seuralle sata prosenttia itsestäni.

LUE MYÖS: