Arsenalin ykkösmaalivahti David Raya on tuoreeltaan paljastanut olleensa lähellä siirtoa Bayern Müncheniin ennen siirtymistään Arsenaliin, jossa hän on sittemmin noussut Valioliigan parhaimpien maalivahtien joukkoon.

Arsenal hankki Rayan alun perin lainalle kaudeksi 2023/24, ja teki siirrosta pysyvän heinäkuussa 2024 noin 27 miljoonan punnan arvoisella sopimuksella.

Nyt Espanjan maajoukkuevahti on kertonut Sky Sportsin haastattelussa, että siirto Bundesliigaan oli todella lähellä.

– Olin todella lähellä siirtoa Bayern Müncheniin, Raya sanoi.

30-vuotiaan maalivahdin mielestä saapuminen Arsenaliin oli kuitenkin oikea ratkaisu uran kannalta.

– Onneksi siirtoa Bayerniin ei tapahtunut. Arsenal teki tarjouksen ja siirryin tänne.

LUE MYÖS: