Thomas Tuchel kertoi miksi valitsi Arsenal-puolustajan pitkästä aikaa maajoukkueeseen: ”En tiedä, tekikö hän jotain väärää”
Kuluvalla kaudella pieneen rooliin Arsenalissa jäänyt Ben White valittiin yllättäen Englannin maaliskuun maaotteluihin.
White oli ollut edellisen kerran Englannin A-maajoukkueen mukana Qatarin MM-lopputurnauksessa loppuvuodesta 2022. White jätti tuolloin turnauksen kesken ja poistui joukkueesta ennen alkulohkon päätösottelua.
Englantilaismedian mukaan White ajautui tuolloin erimielisyyksiin erään silloisen valmennusjohdon henkilön kanssa ja koki, ettei häntä arvostettu joukkueessa. White ei ole kertonut tarkkaa syytä julkisuuteen.
Englannin A-maajoukkueen päävalmentaja Thomas Tuchel kertoi, miksi valitsi Whiten maaliskuun otteluihin.
– Haluan antaa hänelle toisen mahdollisuuden. White ei ole tehnyt mitään väärää minulle. Jotain on varmasti sattunut, koska jos pelaaja lähtee pois joukkueesta kesken turnauksen, niin ei se ole hyvä juttu, ja kyse on aina jostain.
– En tiedä, onko anteeksipyyntö oikea ilmaisu, mutta siellä on puhdistettu ilmaa niiden pelaajien kanssa, jotka olivat siinä MM-kisajoukkueessa. En edes tiedä, tekikö White silloin jotain väärää tai mitä ylipäätään tapahtuikaan. White on kuitenkin selittänyt tapahtumat pelaajille, jotka olivat siinä joukkueessa.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliigan jätit kilpailevat uudesta ”Kevin de Bruynesta”
- Paul Scholes latasi suoraan Max Dowmanista ja MM-kisoista: ”Englannilla ei ole toista samantasoista”
- Mohamed Salah’n sairas tapa teki hänestä maalikoneen – ”7 tuntia päivässä”
- Arsenal ja Bayern München maajoukkuehyökkääjän kintereillä
- West Hamin murskavoitto sysäsi Tottenhamin suoran putoajan paikalle
- Saako Norja lisää jalansijaa Valioliigassa? Kevään sensaatiopelaaja herättää kiinnostusta
- Romano: Ranskalaistähti valioliigaseurojen tähtäimessä
- Pelaajamarkkinoilla koetellaan Man Unitedia: suuri kala ei jäänyt haaviin
- Mikel Arteta vaatii Arsenalia lisäämään painetta Manchester Cityn suuntaan
- The Athletic: Liverpool-tähti matkalla Valioliigan suurseuraan

- BBC: Arsenal valmis luopumaan kahdesta pelaajastaan
- Telegraph: Lisätietoja Arne Slotin tulevaisuudesta
- Romano: Ranskalaistähti valioliigaseurojen tähtäimessä
- Häpeällinen tilasto kertoo kaiken Tottenhamin nykytilasta
- Virallista: Liverpool-ikoni jättää jäähyväiset seuralle