Englannin pelaaja sai vihellyskonsertin omilta kannattajilta – näin joukkuetoveri reagoi
Arsenal-puolustaja Ben White pelasi hiljattain ensimmäisen maaottelunsa Englannin paidassa neljään vuoteen.
Thomas Tuchel nimesi Whiten Englannin maajoukkueeseen maaliskuun maaotteluita varten.
Tuchel otti Whiten kentälle noin 20 minuuttia ennen Uruguay-harjoitusottelun päätösvihellystä. White iski ottelussa yhden maalin, mutta sai kentälle tullessaan vihellyskonsertin Englannin kannattajilta.
Vihellyskonsertti johtunee siitä, kun White jätti Englannin A-maajoukkueen kesken MM-kisojen loppuvuodesta 2022. White seurasi lohkovaiheen kaksi ensimmäistä ottelua penkiltä ja lähti sen jälkeen kotiin.
Virallista syytä ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta englantilaismedian mukaan White ajautui erimielisyyksiin erään silloisen valmennustiimin jäsenen kanssa, ja päätti jättää joukkueen kesken turnauksen.
Englannin A-maajoukkueen pitkäaikaisiin pelaajiin kuuluva Jordan Henderson puolusti joukkuetoveriaan lehdistötilaisuudessa.
– Me joukkuetoverit tuemme aina toisiamme. Olen itsekin kokenut tuon [vihellyskonsertin], mutta se kuuluu tähän hommaan. Jotkut fanit eivät todennäköisesti edes tiedä, miksi he buuaavat. He vain kuuntelevat, mitä mediassa sanotaan, ja monesti siellä kerrottavat asiat eivät pidä paikkaansa.
– Monetkaan eivät tiedä, mitä Qatarissa tapahtui, ja me käsittelemme sen sisäisesti. On vaikeaa, kun tämä kohdistuu sinuun, mutta pitää yrittää olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti.
– Media voi kääntää asioita tiettyyn suuntaan. Ei aina totuuden suuntaan, mutta silti fanit voivat olettaa, että kyse onkin totuudesta. On todella vaikeaa, kun tällaista tapahtuu, joten meidän on varmistettava, että hänellä on kaikki hyvin.
LUE MYÖS
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut

- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta