Mikel Arteta reagoi Arsenalin tuoreeseen pettymykseen
Mikel Arteta kieltäytyi moittimasta pelaajiaan, vaikka Mestaruussarjassa pelaava Southampton pudotti Arsenalin FA Cupista eilen lauantaina.
Ensimmäistä kertaa tällä kaudella Arsenal on hävinnyt kahdesti peräkkäin. Ennen maaottelutaukoa se kärsi tappion liigacupin finaalissa Manchester Cityä vastaan.
Lauantain ottelussa Arsenalin puolustus oli lastuna laineilla melkein joka kerta, kun Southampton lähti vastahyökkäykseen.
– Rakastan pelaajiani, Arsenal-manageri Arteta sanoi The Standardin mukaan.
– Se, mitä he ovat tehneet yhdeksän kuukautta — en ala kritisoimaan heitä, koska hävisimme täällä niin, että he yrittivät.
– Ja se tapa, miten he laittavat itsensä likoon. Osan heistä ei olisi varmaan tarvinnut edes olla täällä tänään. En ala [moittimaan] ollenkaan. Puolustan heitä enemmän kuin koskaan, Arteta kertoi.
Arteta joutui tekemään kaksi vaihtoa pakon edessä. Kapteeni Martin Ødegaard on vasta toipunut kuuden viikon loukkaantumisjaksosta, puolustaja Gabriel Magalhães halusi vaihtoon kiputuntemustensa takia.
Ruotsille MM-paikan ratkaissut Viktor Gyökeres pelasi lauantaina puoli tuntia. Hän teki Arsenalin ainokaisen 1–2-tappiossa. Englannin maajoukkueleirin kesken jättäneet Declan Rice ja Bukayo Saka huilasivat lauantain ottelun.
– Jonkun pitää kantaa vastuu. Se [joku] olen minä, ja meillä on kauden kaunein osa edessämme. Nyt on se hetki, Arteta vakuutti.
Arsenal pelaa tiistaina Mestarien liigan puolivälieriä, kun se kohtaa portugalilaisseura Sportingin.
– Kaudessa tulee aina vastaan [heikkoja] hetkiä. Tavallisesti kaksi tai kolme. Tämä on ensimmäinen [kerta], kun meillä on vaikeuksia jollain asteella.
– Niinpä [pitää] ryhdistäytyä, katsoa peiliin ja toimittaa [tuloksia] niin kuin olemme tehneet läpi kauden, Arteta paalutti.
Ankarimmat menestyspaineet Arsenalilla on Valioliigassa. Joukkue johtaa sarjaa yhdeksän pisteen turvin, ja sillä on jäljellä enää seitsemän ottelua. Kahden viikon päässä on peli Manchester Cityä vastaan. Jos City voittaa sen ja oman rästiottelunsa, ero kaventuu kolmeen pisteeseen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tottenhamin pelaaja nyt kuumaa valuuttaa homojen keskuudessa
- Manchester Unitedin legenda tyrmäsi Chelsean tähden: “Häpeällinen asenne”
- Manchester City matkaa Aasiaan – vetonaulana jättimäinen kohtaaminen
- Saako Liam Rosenior kenkää? ”Pitää saada tuloksia nyt”
- Karu romahdus voi käydä toteen tänään – merkittävä putoaminen on nyt lähellä
- Tottenhamin ex-valmentaja kertoi karun mielipiteensä seuran tilanteesta
- Toimittaja: Liverpool sensaatiolaiturin perässä – onko tässä Mohamed Salahin korvaaja?
- Ensimmäinen putoaja varmistui – kutkuttava tilanne Valioliigassa
- Romano: Man Cityn tähtitoppari jättää seuran
- Crystal Palacelta iso apu Tottenhamille
- Manchester United kaavailee jättikaappausta Real Madridista
- Crystal Palacelta iso apu Tottenhamille
- Arsenalin kaavailema 120 miljoonan superhankinta jäissä – City-tausta painaa päätöksessä
- Toimittaja: Liverpool sensaatiolaiturin perässä – onko tässä Mohamed Salahin korvaaja?
- Arsenalille karvaiseva tappio kärkitaistossa – kapteeni Martin Ødegaard avasi suunsa
- Romano: Man Cityn tähtitoppari jättää seuran
- Tässä on Bournemouthin uusi manageri
- Liverpoolin supertähti tulevaisuudestaan: ”Se ei ole omissa käsissäni”
- Ensimmäinen putoaja varmistui – kutkuttava tilanne Valioliigassa
- Liverpoolin tähtipelaaja haukkui Evertonin Merseysiden derbyn jälkeen