Tottenhamille taas surkeita uutisia – hyökkääjä sai takareisivamman
Tottenham-hyökkääjä Dominic Solanke, 28, on saanut takareisivamman, kertoo Telegraph.
Telegraphin saamien tietojen mukaan Solanke on todennäköisesti loppukauden sivussa pelikentiltä.
Telegraphin mukaan Solanken tarkka poissaoloaika ei ole vielä selvillä, mutta hyökkääjän kerrotaan olevan lähtökohtaisesti 3-8 viikkoa sivussa pelikentiltä.
Solanke joutui jättämään viime viikonlopun Wolverhampton-ottelun kesken avausjakson lopussa. Hyökkääjä on sittemmin käynyt tarkemmissa tutkimuksissa, joissa selvisi, että hän kärsii takareisivammasta.
Solanken kausi on ollut hyvin rikkonainen. Solanke loukkasi viime elokuussa nilkkansa ja joutui leikkaukseen. Solanke palasi pelikentille vasta tammikuun puolivälissä.
Solanke on ollut koko kevään Tottenhamin avauskokoonpanon hyökkääjä Valioliigassa. Solanke on viimeistellyt tällä kaudella kolme maalia Valioliigassa.
Tottenham on edelleen putoamisviivan alapuolella, kun neljä kierrosta on pelaamatta. Viimeisen säilyjän paikalla oleva West Ham on kahden pisteen karkumatkalla.
LUE MYÖS
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen