Pep Guardiolan aika Manchester Cityssä tulee päätökseensä.

Valmentaja on jättänyt jälkensä paitsi manchesterilaisseuraan myös englantilaiseen jalkapalloon ylipäänsä.

Guardiola piti viimeisen ottelua edeltävän lehdistötilaisuutensa perjantaina. Edessä ovat jäähyväiset Etihadilla sunnuntaina, kun vastassa on Aston Villa.

Guardiola kertoi Sky Sportsin mukaan, että hän kertoi pelaajille lähdöstään tänä aamuna.

– Puheeni oli aivan katastrofi, olin niin hermona. Kerroin heille saman kuin nyt teille. Minulla on energiaa kuin pikkupojalla tämän lajin parissa, mutta täytyy ajatella tulevaisuutta.

Guardiola sanoi työn olevan vaativa.

– Ihmiset vaativat triploja ja Valioliigan voittoa. Nyt täytyy hengähtää. En aio valmentaa hetkeen, muutenhan jatkaisin täällä vielä.

Epäilyksiä

Valmentaja suhtautuu lajiin niin tunteella, että moni on epäillyt, kauanko tauko kestää.

– Moni ihminen on sanonut minulle, että jo kolmen kuukauden jälkeen palaat kyllä valmentamiseen. Olen vastannut, että ehkä, mutta enpä usko. Luulen, että hetki menee, Guardiola kommentoi.

Päätös ei ollut helppo, mutta se on kypsynyt kauden mittaan.

– Kymmenen vuoden jälkeen ajattelen, että Pep, on ihan ok siirtyä eteenpäin ja nähdä uusia kasvoja. Tämä on sopiva hetki.

LUE MYÖS: