West Ham putosi – nyt puhuu kapteeni Jarrod Bowen
West Hamin kapteeni Jarrod Bowen oli sunnuntaina musertunut Valioliigan päätöskierroksen jälkeen.
Hammers lähti viimeiselle kierrokselle 18. sijalta, eli putoajan paikalta. Vain yksi skenaario olisi pelastanut joukkueen putoamiselta: West Hamin olisi pitänyt voittaa ja Tottenhamin hävitä.
Bowen, 29, ja kumppanit hoitivat oman osuutensa kaatamalla Leedsin 3-0. Tottenham voitti kuitenkin samaan aikaan Evertonin 1-0. Näin ollen Spurs sai säilyttää paikkansa Valioliigassa ja Hammers putosi sarjaporrasta alemmas.
Ensi syksynä West Ham pelaa Mestaruussarjassa ensimmäistä kertaa sitten kauden 2011-12.
Bowen sanoi BBC:n haastattelussa, että West Hamin voitto omassa ottelussaan ei riittänyt lämmittämään mieltä putoamisen varmistuttua.
– Ei oikeastaan, koska emme ikinä olisi halunneet olla tässä tilanteessa.
– Peliin lähdettäessä meidän piti hoitaa oma hommamme ja pitää kiinni siitä pienestä toivosta, joka meillä oli. Emme voineet tehdä muuta. Olimme riippuvaisia toisesta tuloksesta. Lopulta se ei riittänyt meille.
Bowenilta kysyttiin, miltä putoaminen tuntuu.
– Pelkkää kipua. Olen ollut täällä kuusi ja puoli vuotta. Minulla on ollut täällä paljon hyviä hetkiä, mutta tämä painaa niitä enemmän. Tämän seuran pudottaminen… Se sattuu.
Bowen ei halunnut kommentoida, pitäisikö päävalmentaja Nunon tai hänen itsensä jatkaa West Hamissa ensi kaudella.
– Ihmisten tulevaisuuksista puhuminen on epäkunnioittavaa seuraa, kannattajia ja kaikkia kohtaan. Tämä seura ansaitsee olla Valioliigassa. Tavoitteemme nyt on saada tämä seura takaisin Valioliigaan.
– On epäkunnioittavaa kaikkia kohtaan ryhtyä puhumaan siitä (omasta tulevaisuudestani). Haluan, että tämä seura on Valioliigassa. Tämä seura merkitsee minulle niin paljon ja se on antanut minulle niin paljon, joten minun visioni on saada tämä seura takaisin Valioliigaan.
Bowenin ja West Hamin sopimus on voimassa kesään 2030 saakka.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliiga on uudessa tilanteessa – vastaava tapahtunut viimeksi 138 vuotta sitten
- Pep Guardiola piti puheen Manchester Cityn faneille: ”Miksi te rakastatte minua niin paljon?”
- Liverpoolin jättävä Mohamed Salah: ”Itkin tänään enemmän kuin koko elämäni aikana”
- Arsenal teki historiallisen tempun – kukaan muu Valioliigassa ei ole kyennyt samaan
- Sunderlandin pelaajat seurasivat kännykästä muita tuloksia – ”Yhteydet eivät toimineet”
- West Ham putosi – nyt puhuu kapteeni Jarrod Bowen
- Valioliiga-paidat muuttuivat lopullisesti sunnuntaina
- Brentford jäi niukasti ulos europeleistä – ”Jalkapallo voi olla julmaa”
- Liverpoolin Virgil van Dijk: ”Urani haastavin kausi”
- Sunderland mukaan, Chelsea ulos – nämä Valioliiga-joukkueet pääsivät europeleihin
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Hylkiöhyökkääjä pommitti Hull Cityn Valioliigaan viime hetkien voittomaalilla
- Tottenham-kapteenin ratkaisu herätti kohun – nyt puhuu Roberto de Zerbi
- Thomas Tuchel yllätti – Arsenalin teinisensaatio mukaan MM-kisaleirille
- Sir Alex Ferguson lähetti Pep Guardiolalle viestin
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- Pep Guardiola antoi arvokkaan vinkin Cityn uudelle managerille
- Oho! Pep Guardiola kommentoi avoimesti Manchester Cityn 115 syytettä
- 19-vuotias topparilupaus Arsenalin kiikarissa – MM-kisapaikka on itsestä kiinni
- The Athletic: Liverpool haluaa MM-kisoihin valitun tähden – hintalappu on hurja
