Valioliigamestari avautui MM-vuoden otteluruuhkasta – ”Järjetöntä”
Nykyään on tavallista, että Valioliigan pelaajat pelaavat yhden kauden aikana yli 50 ottelua.
Valioliigakauden 38 ottelun lisäksi päälle tulee Mestarien liigan illat, Cupin ottelut sekä maajoukkuetaukojen kamppailut.
Otteluruuhka lisää pelaajien kuormitusta ja loukkaantumisriskiä. MM-kisavuonna Valioliigan pelaajiin kohdistuva rasitus kasvaa entisestään.
Esimerkiksi Arsenalin ja Englannin maajoukkueen keskikenttäpelaaja Declan Rice joutui jättämään väliin MM-kisoja edeltäviä harjoitusmaaotteluita vaivojensa takia.
Rice on kärsinyt takareiden hermokivusta jo kuuden kuukauden ajan.
Englantilainen avautui pelaajille kertyvästä otteluruuhkasta tuoreessa Telegraphin haastattelussa.
– Järjetöntä, kuinka paljon otteluita on. Menneen kauden otteluohjelma oli todella rankka, mutta mitä sille voi tehdä? Ei auta jäädä valittamaan, Rice kommentoi.
– Meidän täytyy vain jatkaa eteenpäin, jotta voimme kokea sellaisia hetkiä kuin se, kun voitimme Valioliigan.
Rice kuuluu Englannin kapteenistoon MM-kisoissa. Englanti pelaa kisojen toisen ottelunsa Ghanaa vastaan huomenna tiistaina.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”