Taas yksi mies ulos Englannin MM-miehistöstä
Jordan Henderson on sivussa miesten MM-turnauksen puolivälieristä sekä mahdollisista semifinaaleista ja loppuottelusta. ESPN:n lähteiden mukaan Hendersonilta on luu murtunut vasemmasta kädestä. Vamma tuli, kun hän juhli Englannin 3–2-voittoa Meksikosta.
36-vuotiaan keskikenttäpelaajan puuttuminen ei lyö isoa lovea Englannin pelisuunnitelmaan. Hän sai näytönpaikan vain alkulohkon Panama-ottelussa, jossa minuutteja herui kuusi.
Henderson vietti yön sairaalassa Méxicossa, kun muu kokoonpano jatkoi matkaa Kansas Cityyn, missä Englanti pitää harjoitusleiriään. Hänen odotetaan liittyvän joukkueen matkaan, vaikka ei pystykään pelaamaan.
Englannin jalkapalloliitto ei ole artikkelin kirjoitushetkeen mennessä vahvistanut vamman vakavuutta.
Englanti ei ole päässyt pelaamaan tai harjoittelemaan täydellä kokoonpanolla vähään aikaan. Tino Livramento loukkantui turnauksen alla, ja hänet korvasi pikahälytyksellä Trevoh Chalobah.
Reece James taas otti osumaa alkulohkon toisessa ottelussa. BBC:n mukaan hänen odotetaan kuntoutuvan Norja-otteluun, mutta vielä häntä ei olla nähty Englannin joukkueharjoituksissa. Toppari Jarell Quansah hölmöili itselleen ulosajon Meksikoa vastaan ja on pelikiellossa puolivälieristä.
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen
- Liverpoolille heikko tulos Mestarien liigassa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?