Liverpoolin uusi päävalmentaja Andoni Iraola sanoo, että joukkueella on selkeitä kehityskohteita siirtomarkkinoita ajatellen.

Anfieldin isännät ovat tänä kesänä jo hankkineet toppari Jérémy Jacquetin sekä laitahyökkääjä Víctor Muñozin. Seura tähyää kuitenkin yhä lisää hankintoja hyvästeltyään viime kauden jälkeen Mohamed Salahin, Andy Robertsonin ja Ibrahima Konatén.

– On vaikea sanoa numeroa [kuinka monta pelaajaa tarvitsemme]. Kun siirtoikkuna on auki, on aina oltava avoin uusille mahdollisuuksille joukkueen kehittämiseksi, kommentoi Iraola ESPN:n mukaan.

– On selvää, että tietyille pelipaikoille meidän täytyy hankkia pelaajia. Esimerkiksi laitahyökkääjän paikalle tarvitsemme ehdottomasti vahvistuksen. On kuitenkin myös muita tilanteita, joissa meidän on arvioitava, mitä siirtomarkkinat tarjoavat, mikä on pelaajien hinta ja miten näemme nykyisen pelaajistomme.

– Meillä on muutamia haastavia pelipaikkoja, koska siellä on loukkaantuneita pelaajia, joihin luotamme, mutta tilanne ei silti ole ihanteellinen. Siksi ratkaisut riippuvat monista eri tekijöistä.

Iraola otti kantaa myös keskikenttäpelaaja Alexis Mac Allisterin tilanteeseen. Argentiinan kanssa MM-hopeaa saavuttaneen Mac Allisterin sopimus kattaa vielä seuraavat kaksi kautta, mutta häntä on huhuissa viety Espanjaan.

– Minusta Alexis oli viime kaudella yksi seuran parhaista pelaajista, ja hän pelasi myös erittäin hyvät MM-kisat.

– On täysin normaalia, että muut seurat ovat kiinnostuneita parhaista ja laadukkaimmista pelaajistamme. Näin käy jokaisilla siirtomarkkinoilla. Mutta aivan kuten muut seurat haluavat hankkia heidät, minä haluan pitää kiinni hyvistä pelaajistani.

LUE MYÖS