Virallista: Newcastle sai uuden maalivahdin, jolla on alla huippukausi
25,7 miljoonaa puntaa eli 30 miljoonaa euroa. Näin paljon oli maalivahti Lukáš Horníčekin ulosostohinta Bragassa, ja sen Newcastle United myös maksoi, paljastaa Sky Sports.
Newcastle tiedotti Horníčekin, 24, hankinnasta maanantaina. Hän edusti Bragaa vuodesta 2019 asti ja hän on pelannut yhden ottelun Tšekin maajoukkueessa.
Horníčekin sopimus Newcastlessa on viisivuotinen. Sky kertoo, että hänestä odotetaan joukkueelle pitkäaikaista ykkösmaalivahtia.
– Viime päivät ovat olleet minulle tunteiden vuoristorataa, kun kuulin siirrosta ensimmäisen kerran, ja nyt olen niin onnellinen, että olen [päässyt] tänne, Horníček sanoi Skyn mukaan.
Lue lisää: Newcastle on vahvistumassa 30 miljoonan euron maalivahtihankinnalla (31.7.)
– Tämä on loistava mahdollisuus uudessa sarjassa, [ja] olen siitä todella innoissani, Horníček lisäsi.
Siinä missä Newcastle päästi viime kaudella puolitoista maalia ottelua kohden, Horníčekilla päästettyjen maalien keskiarvo oli vain 0,93.
– Tiesimme, ettei tänä kesänä olisi pulaa Lukášin hankinnasta kiinnostuneista seuroista, kun [ottaa huomioon] hänen saavutuksensa viime kaudelta. Mutta nopeasti kävi selväksi, miten paljon hän halusi olla osa sitä, mitä täällä rakennamme, Newcastlen urheilupomo Ross Wilson kommentoi.
LUE MYÖS:
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Sunderlandin voimahyökkääjän hattutemppu laiha lohtu – Man City siirtyi sarjakärkeen
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Roberto De Zerbin toiminnasta kulisseissa iso paljastus
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Mikel Arteta syyttää pelaajiaan epäkunnioittaviksi: ”Tämä on iso oppitunti meille”