Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
Marcus Rashfordin tulevaisuuden ympärillä on ollut viime kauden jälkeen paljon spekulaatiota.
Englantilaishyökkääjä vietti viime kauden lainalla Barcelonassa, mutta katalonialaisseura päätti olla käyttämättä sopimukseen sisältynyttä osto-optiota.
Rashford ei ole itsekään vaikuttanut erityisen innokkaalta palaamaan kasvattajaseuransa Manchester Unitedin riveihin.
Kaikki merkit ovatkin viitanneet siihen, että laitahyökkääjän ura jatkuisi ensi kaudella muualla.
Unitedilta on kuitenkin tuoreeltaan nähty ele, joka saattaa vihjata toisenlaiseen lopputulokseen.
Fabrizio Romanon mukaan United on antanut Rashfordille pelinumeron 14. Ratkaisulla seura haluaa lähteiden mukaan viestiä sitä, että englantilaiselle on edelleen paikka ensi kauden joukkueessa.
United on valmis kuuntelemaan tarjouksia Rashfordista mutta mikäli hyvää tarjousta ei tule, Rashford kuuluu Michael Carrickin suunnitelmiin.
Rashford pelasi numerolla 14 myös Barcelonassa. Kyseistä numeroa Man Unitedissa ovat käyttäneet aiemmin muun muassa Chicharito sekä nuori David Beckham.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Someväite: Gabriel selvisi kuin koira veräjästä – olisi pitänyt lentää ottelusta ulos
- Paikallisderbyssä mentiin päästä päähän – Arsenal otti pisteet kotiin
- Everton ja Man United tasasivat pisteet, mutta tulos tuntuu Manchesterissa tappiolta
- Yllätyssopimus: Jamie Vardy palaa Englantiin – tässä uusi seura
- Leicesterin raju luisu jatkuu – nyt tuli murskatappio Ykkösliigassa
- Tottenham ei tee maaleja – Roberto De Zerbi kommentoi
- Erling Haaland rikkoi huiman rajapyykin – kehui myös uusia hankintoja
- Hull City nappasi pisteitä jälleen – Aston Villa vieläkin maaleitta
- Laitapakkien lauantai – Crystal Palace löysi yllättävät ratkaisijat
- Yksi parhaista – Fulhamin teinilupaus porhalsi kaikessa hiljaisuudessa ohi kuuluisampien kilpailijoiden
- Erling Haaland rikkoi huiman rajapyykin – kehui myös uusia hankintoja
- Tottenham ei tee maaleja – Roberto De Zerbi kommentoi
- Hull City nappasi pisteitä jälleen – Aston Villa vieläkin maaleitta
- Liverpool-pomo lähtee seurasta
- Virallista: Supertähden serkku tulee vahvistamaan Coventry Cityä
- Yllätyssopimus: Jamie Vardy palaa Englantiin – tässä uusi seura
- Leicesterin raju luisu jatkuu – nyt tuli murskatappio Ykkösliigassa
- Yksi parhaista – Fulhamin teinilupaus porhalsi kaikessa hiljaisuudessa ohi kuuluisampien kilpailijoiden
- BBC: Ex-Valioliiga-jyrä Englannin maajoukkueen valmentajaksi
- Valioliigaluotsi vihjasi – Liverpoolille saattaa avautua uusi mahdollisuus tähtihankintaan