Yllätyskäänne – omistajat puuttuivat peliin ja estivät valioliigahuipun siirron
Nottingham Forest luuli jo saavansa Evertonin keskikenttäpelaaja Harrison Armstrongin itselleen, mutta näin ei yllättäen käykään.
Nottingham ja Everton olivat sopineet siirrosta. Everton antoi Armstrongille jo luvan lähteä Nottinghamin lääkärintarkastukseen, mutta hän jää sittenkin Toffeesin riveihin.
Everton oli hyväksynyt Forestin tekemän, 40–47 miljoonan euron arvoisen tarjouksen, mutta The Friedkin Group eli Evertonin omistajat päättivät, että kaupat perutaan.
Omistajaporras katsoi, että 19-vuotias huippulupaus on pidettävä Evertonissa. Häntä ei myydä tässä siirtoikkunassa.
Omistajien vaakakupissa painoi kannattajien mielipide. Evertonin fanit eivät ilahtuneet, kun kuulivat Armstrongin siirrosta Nottinghamiin.
Armstrong on ollut Evertonin avauskokoonpanossa molemmissa alkaneen Valioliiga-kauden peleissä. Hän pelasi myös Liigacupissa täydet minuutit.
Evertonin johto tuli katumapäälle eikä olekaan siis myymässä läpimurron kynnyksellä olevaa Englannin nuorten maajoukkuepelaajaa. Nottinghamille tämä on pettymys, sillä Armstrongista kaavailtiin myydyn Elliot Andersonin paikalle huippuvahvistusta.
Siirron peruuntumisesta uutisoivat muun muassa The Athletic ja The Telegraph.
Jos et näe alla olevaa X-päivitystä, voit katsoa sen tästä.
LUE MYÖS:
- Uusi ennätys rikki – Max Dowman, 16, teki kaksi maalia liigacupissa
- Espanjassa noustiin Bobby Charltonin historiallisiin lukemiin
- Man Unitedille raju uutinen – iso menetys uhkaa
- Romano: tässä on Yves Bissouman uusi seura
- Lähde: Kaksi suurseuraa Arsenalin laitahyökkääjän perässä
- Jamie Carragher nimesi Valioliiga-historian parhaat wingbackit
- Alan Shearer Bruno Fernandesin tempusta: ”Se oli säälittävää”
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: Ymmärrän kannattajien turhautumisen
- Christopher Nkunku puhui ongelmistaan Chelseassa
- Murskavoitto Valioliigassa – Newcastle jäi jyrän alle
- Murskavoitto Valioliigassa – Newcastle jäi jyrän alle
- James Milner palaa Liverpooliin – tässä roolissa
- Alan Shearer Bruno Fernandesin tempusta: ”Se oli säälittävää”
- Lehti: Liverpool kiikaroi jo seuraavaa vahvistusta Barcelonasta
- Roberto De Zerbiltä tyly kommentti kohupelaajasta
- Man Unitedille raju uutinen – iso menetys uhkaa
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: Ymmärrän kannattajien turhautumisen
- Gary Neville kertoi – yksi joukkue voi haastaa Arsenalin Valioliigan mestaruustaistossa
- Christopher Nkunku puhui ongelmistaan Chelseassa
- Jamie Carragher nimesi Valioliiga-historian parhaat wingbackit