Everton karmeassa tilanteessa – joukkueessa vain yksi hyökkääjä
Evertonin kesän siirtoikkunan loppuhetket menivät pahemman kerran penkin alle.
Evertonin päävalmentaja David Moyes totesi hiljattain lehdistötilaisuudessa, että joukkueen pelaajamateriaali on liian kapea. Muutamaa päivää myöhemmin materiaali on entistä kapeampi.
Everton myi tiistaina hyökkääjänsä Beton Fiorentinaan.
Everton pyrki hankkimaan AS Monacon Folarin Balogunin riveihinsä. Balogun matkusti Liverpooliin ja vieraili Evertonin harjoituskeskuksessa, mutta päätti siirtoikkunan viimeisen tunnin aikana, ettei sittenkään halua siirtyä Evertoniin. Balogun matkusti sittemmin takaisin Monacoon.
Siinä välissä Everton ehti neuvotella Manchester Unitedin kanssa Joshua Zirkzeen lainasta. Zirkzee ja Everton näyttivät lainalle vihreää valoa, mutta Manchester United ei lopulta suostunut siirtoon. Zirkzee jäi Manchester Unitediin, vaikkei kuulu Michael Carrickin suunnitelmiin.
Balogunin ja Zirkzeen kariutuneiden siirtojen myötä Thierno Barry on Evertonin ainoa hyökkääjä. Barry kellotti viime kaudella Valioliigassa alle 2000 peliminuuttia, vaikka oli koko kauden pelikunnossa. Barryn on pelattava valtavia minuutteja vähintään tammikuulle saakka, jolloin siirtoikkuna aukeaa uudelleen.
Jos Barry on joukkueen ainoa hyökkääjä, voi samaa sanoa Evertonin laitapuolustajatilanteesta, sillä joukkueessa on enää kaksi laitapuolustajaa. Vitali Mykolenko ja Ainsley Maitland-Niles ovat Evertonin laitapuolustajat tammikuulle saakka.
Evertonilla on parhaillaan vain 18 edustusjoukkueen kenttäpelaajaa.
LUE MYÖS
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Paikallisderbyssä mentiin päästä päähän – Arsenal otti pisteet kotiin
- Everton ja Man United tasasivat pisteet, mutta tulos tuntuu Manchesterissa tappiolta
- Yllätyssopimus: Jamie Vardy palaa Englantiin – tässä uusi seura
- Leicesterin raju luisu jatkuu – nyt tuli murskatappio Ykkösliigassa
- Tottenham ei tee maaleja – Roberto De Zerbi kommentoi
- Erling Haaland rikkoi huiman rajapyykin – kehui myös uusia hankintoja
- Hull City nappasi pisteitä jälleen – Aston Villa vieläkin maaleitta
- Laitapakkien lauantai – Crystal Palace löysi yllättävät ratkaisijat
- Yksi parhaista – Fulhamin teinilupaus porhalsi kaikessa hiljaisuudessa ohi kuuluisampien kilpailijoiden
- Manchester City voitti sarjanousijan täpärästi – loppukesän hankinnat tekivät debyyttinsä
- Erling Haaland rikkoi huiman rajapyykin – kehui myös uusia hankintoja
- Hull City nappasi pisteitä jälleen – Aston Villa vieläkin maaleitta
- Liverpool-pomo lähtee seurasta
- Virallista: Supertähden serkku tulee vahvistamaan Coventry Cityä
- BBC: Ex-Valioliiga-jyrä Englannin maajoukkueen valmentajaksi
- Laitapakkien lauantai – Crystal Palace löysi yllättävät ratkaisijat
- Yksi parhaista – Fulhamin teinilupaus porhalsi kaikessa hiljaisuudessa ohi kuuluisampien kilpailijoiden
- Everton on nyt karussa jamassa siirtofiaskon jälkeen: ”Olen pettynyt”
- Valioliigaluotsi vihjasi – Liverpoolille saattaa avautua uusi mahdollisuus tähtihankintaan
- Jamie Carragher: Tämän pelaajan pitäisi lähteä Liverpoolista – ”Kun olen katsonut kaksi ensimmäistä ottelua…”