Sokkipaljastus: entinen Valioliigan tuomari kertoi hurjista teoistaan kentällä
Entinen Valioliigan tuomari Mike Dean on saanut paljon kritiikkiä sosiaalisessa mediassa viimeisen 24 tunnin aikana. Dean lopetti erotuomariuransa vuonna 2022 ja VAR-tehtävissä vuonna 2023. Mies esiintyi Jamie Vardyn podcastissa Having a Party ja kertoi sellaisia tarinoita, joita hänen asemassaan toimineelta tuomarilta ei usein kuule.
Dean kuvaili podcastissa, että ennen VAR-aikaa hän pelasi salaisia minipelejä kentällä ollessaan. Dean kertoi esimerkiksi kokeilleensa, kuinka kauan hän pystyy olemaan viheltämättä pilliin ottelun alettua. Hänen mukaansa hän onnistui muutaman kerran olemaan viheltämättä 20–25 minuuttiin ottelun alusta.
Hän myös seisoi keskiympyrässä ja kokeili, kuinka kauan hän voisi vain pysytellä siinä, kunnes hänen olisi pakko liikkua. Siinä hän onnistui ainakin kerran pysymään 15 minuutin ajan. Kyseiset temput olivat Deanin mukaan tehty ihan vain naurun vuoksi.
Sosiaalisessa mediassa ei olla tyytyväisiä Deanin sanoihin podcastissa. Osa sanoo hänen tekojaan välinpitämättömäksi, osa puolestaan toteaa Deanin tekojen olevan häpeäksi lajille, sillä puhutaan kuitenkin maailman seuratuimmasta jalkapalloliigasta.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Sokkipaljastus: entinen Valioliigan tuomari kertoi hurjista teoistaan kentällä
- Arsenalin jättänyt Reiss Nelson löysi uuden seuran
- Rasmus Højlund analysoi aikaansa Manchester Unitedissa: ”Tarina olisi ollut erilainen…”
- Enzo Fernández lähetti kiitokset Enzo Marescalle: ”Teki kovasti töitä tämän eteen”
- Andoni Iraola: Liverpoolin jättihankinta saattaa debytoida jo perjantaina
- Tottenham-kärki haluaa siirtyä Turkkiin – palkka kolminkertaistuisi
- Manchester City lainasi pelaajansa Benficaan
- Jack Grealish: Ihmiset kummastelevat päätöstäni
- Manchester United lainasi hyökkääjänsä Hollantiin
- Enzo Fernández Man City -siirrosta: ”Olen aina halunnut pelata näin isossa seurassa”
- Romano: Leeds hylkäsi yli 40 miljoonan euron tarjouksen
- Enzo Fernández Man City -siirrosta: ”Olen aina halunnut pelata näin isossa seurassa”
- Monaco-pomo perusteli – tämän takia Chelsean jättisiirto kaatui
- Virallista: Brighton sai tärkeän hankinnan viimeisteltyä – yliajalle mentiin
- Newcastle vahvisti jättihankinnan – huippulupaus Valioliigaan
- ESPN: Manchester United kiinnostui Manchester Cityn pelaajasta – keskustelut loppuivat lyhyeen
- Everton karmeassa tilanteessa – joukkueessa vain yksi hyökkääjä
- Jack Grealish kertoi miksi palasi Evertoniin
- Käsittämätön summa: Valioliigan seurat törsäsivät ennätyksellisen paljon
- Tottenham-lainasta melkoinen paljastus – jättimäinen osto-optio

