Evertonille kävi hassusti kesän siirtomarkkinoiden viimeisenä päivänä, kun se myi esimerkiksi Iliman Ndiayen ja Beton, mutta jäi ilman kaipaamiaan vahvistuksia.

Folarin Balogunin piti olla tulossa vahvistamaan hyökkäystä AS Monacosta, mutta siirto kaatui viime hetkillä.

– Olen pettynyt siihen, ettemme tehneet enemmän bisnestä ja lopputuloksena asiat eivät menneet toivotulla tavalla. Sille ei vain joskus mahda mitään ja on jatkettava eteenpäin, Evertonin päävalmentaja David Moyes myönsi The Athleticin mukaan.

Uusia pelaajia voi kuitenkin saada myös siirtoikkunan ulkopuolella.

– Katsomme nyt vapaiden pelaajien markkinoita, Moyes kertoi.

Isot rahat

”Toffees” heikentyi siirtoikkunan lopussa, mutta toisaalta se sai Ndiayesta Manchester Cityltä mediatietojen mukaan summan, joka voi kohota jopa 76 miljoonaan euroon.

– Halusimme rahaa, mutta ”Ili” oli sellainen, jota emme olisi kovin mielellämme myyneet. Joskus se vain on vaikeaa, kun Manchester Cityn kaltainen seura tavoittelee pelaajaa. Pidimme hänestä paljon, Moyes totesi.

Seuraavaksi vastaan asettuu Manchester United sunnuntaina. Se tarjoaa Evertonille haasteen.

– Meillä on pieni rinki, mutta se avaa pelaajille mahdollisuuksia, Moyes sanoi.

LUE MYÖS: