Valtava kuorma ei haittaa Arsenalin avainpelaajaa: ”Olen osoittanut pystyväni tähän”
Declan Rice, 27, on pelannut viime vuosina suorastaan valtavia minuutteja seura- ja maajoukkueessa.
Arsenalin ehdottomiin luottopelaajiin lukeutuvalla Ricellä on allaan jopa viisi peräkkäistä yli 4000 peliminuutin kautta.
Arsenalin päävalmentaja Mikel Arteta nimeää Ricen avauskokoonpanoonsa viikosta ja kilpailusta toiseen.
Rice urakoi viime kaudella lähes 4500 minuutin edestä Arsenalin keskikentällä, mutta ei pidä sitä ongelmallisena. Rice kertoi keskiviikkoisen Napoli-voiton jälkeen nauttivansa suuresta vastuustaan.
– Sanoisin, että viimeisen viiden kauden ajan olen pelannut 60 ottelua kaudessa. Jopa silloin, kun pelasimme West Hamin kanssa eurokentillä. Tämä on kestävää, koska olen osoittanut pystyväni tähän. Kyse on vain siitä, että pystyn pitämään tasoni ja tasaisuuden peliesityksissäni.
– Minulle kyse on siitä, että osoitan tasoni viikosta toiseen, annan parhaani ja autan joukkuetta voittamaan. Olen ollut onnekas voidessani tehdä niin. Haluan todellakin onnistua siinä tälläkin kaudella.
LUE MYÖS
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”