Viikko Espanjassa muutti kaiken – Tottenham pääsi voittoputkeen: ”Se todella auttoi meitä”
Tottenham aloitti sarjakauden kuudella peräkkäisellä voitottomalla ottelulla. Alkukausi meni pahemman kerran penkin alle.
Kuudennen voitottoman ottelun jälkeen Tottenham-luotsi Roberto De Zerbi vei joukkueensa Marbellaan harjoitusleirille.
Tottenham vietti Espanjassa vajaan viikon, palasi Lontooseen ja on sittemmin voittanut kaikki kolme sarjaotteluaan.
Tottenham on samalla noussut jo kahdeksanneksi sarjataulukossa, vaikka vielä muutama viikko sitten se oli putoamisviivan alapuolella.
Lauantaina voittomaalin Crystal Palacen verkkoon puskenut Archie Gray kokee harjoitusleirin auttaneen joukkuetta.
— Se todella auttoi. Pystyimme tutustumaan toisiimme enemmän. Olemme melkein kuin veljeksiä kentällä. Valmentajamme puhuu siitä toistuvasti. Siihen halusimmekin päästä, Gray totesi Tottenhamin haastattelussa.
— Tulemme todella hyvin toimeen keskenämme ja sen näkee myös kentälläkin. Myös tuuletuksissa. Kaikki vaihtopelaajat juoksevat kentällä olevien pelaajien luokse. Tuollaiset pienet asiat merkitsevät niin paljon meille. Se on kaikista tärkeintä, ja samalla yksi syy siihen, miksi olemme kehittyneet joukkueena.
LUE MYÖS
- Mikä mättää Manchester Unitedissa? Michael Carrick kommentoi
- Laitapelaaja palasi Man Unitedin harjoituksiin – ollut viisi viikkoa sivussa pelikentiltä
- Paul Merson: Man United on pian putoamisviivan alapuolella
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Voiko Man United pudota Valioliigasta? Erik ten Hag ei pidä sitä mahdottomuutena
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”