Manchester United kohtaa AS Roman Mestarien liigassa tiistai-iltana.

Michael Carrick saa jatkaa yhä joukkueen päävalmentajana, vaikka voitottomien otteluiden putki venyi jo yhdeksään viikonloppuna.

Carrick piti UCL-ottelun alla lehdistötilaisuuden, jossa hän kertoi oman näkemyksensä joukkueen ilmapiiristä.

– Pelaajat ovat sitoutuneita seuraan, minuun ja toisiinsa. Sitä ei pidä kyseenalaistaa. Meidän täytyy pelata paremmin, mutta sitoutumisesta se ei ole kiinni.

Carrickille on jo hyvän aikaa huhuttu potkuja. Seuran on kerrottu taustalla kartoittaneen vaihtoehtoja korvaajaksi, mutta luotsin mukaan nämä puheet eivät häiritse.

– Sillä ei ole mitään vaikutusta siihen, miten valmistaudumme peliin. En malta odottaa ottelua, ja mitä ikinä sen jälkeen tapahtuukaan, tapahtuu, Carrick sanoi.

United kohtaa Roman lisäksi Aston Villan ennen maaottelutaukoa. Carrick tarvitsee tuloksia nyt, tai muuten uhkana on, ettei hän valmenna ryhmää enää tauon jälkeen.

Chelseaa vastaan alku oli lupaava, mutta toisella puoliskolla tuli romahdus.

– Ei ole kyse yhdestä asiasta, vaan se on monien asioiden summa. Chelseaa vastaan pelasimme hyvin etenkin avauspuolikkaalla, ja on uskomatonta, ettemme saaneet silloin maaleja, Carrick harmitteli.

Liity kanavallemme WhatsAppissa ja saa tuoreimmat päivitykset Valioliigan tapahtumista! LIITY NYT