Chileläishyökkääjä Alexis Sánchez, 30, haluaa lähteä Manchester Unitedista ennen Euroopan siirtoikkunan sulkeutumista, uutisoi The Times -lehti verkkosivuillaan.

Siirtoikkuna menee kiinni 2. syyskuuta, joten miehellä on vielä parisen viikkoa aikaa vaihtaa maisemaa.

Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær totesi viime viikolla, että hän odottaa Sánchezin jatkavan Old Traffordilla kauden loppuun asti.

Sánchezille ei kuitenkaan ole välttämättä luvassa säännöllistä peliaikaa, sillä Marcus Rashford ja Anthony Martial ovat hänen edellään nokkimisjärjestyksessä. Norjalainen peluuttanee monissa peleissä myös Daniel Jamesia ja 17-vuotiasta Mason Greenwoodia.

Kovapalkkainen Sánchez on ollut yksi Unitedin viime vuosien pahimmista hudeista siirtomarkkinoilla. Hänet hankittiin suurin odotuksin Arsenalista vuonna 2018, mutta otteet ovat olleet surkeita.

The Timesin mukaan Italia on todennäköisin osoite, mikäli Sánchez jättää Unitedin.