Daniel James on innoissaan Manchester Unitedin jättilupauksesta: ”Hän on ollut uskomaton harjoituksissa”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin laitahyökkääjä Daniel James on innoissaan siitä, mitä Amad Diallo voi saada aikaiseksi Old Traffordilla, vaikka he kilpailevatkin keskenään peliminuuteista.
Diallon, 18, siirto Atalantasta Unitediin laitettiin aluille jo viime syksynä, mutta hän liittyi manchesterilaisten vahvuuteen vasta talven siirtoikkunassa.
Norsunluurannikolla syntynyt nuorukainen on latonut hurjat näytöt pöytään ensimmäisissä peleissään Unitedin reservijoukkueessa, mutta miesten tasolla hän on vielä todella tuore tuttavuus. Diallo ehti ennen siirtoaan pelata Atalantan ykkösmiehistössä noin tunnin, ja Unitedin edustusjoukkueessa hän debytoi viime viikolla tullen Eurooppa-liigassa vaihdosta sisään seitsemäksi minuutiksi.
Manchester Unitedin kannattajien on vielä vaikea muodostaa mielipidettä hankinnasta, jonka hinta saattaa kohota erilaisten bonusten myötä jopa 40 miljoonaan euroon. Jamesin, 23, mukaan fanien kannattaa kuitenkin olla kärsivällisiä.
– Amad on tullut joukkueeseen, ja hän on ollut uskomaton harjoituksissa nuoreksi jätkäksi, kommentoi walesilaislaituri United Review’n haastattelussa.
– Hän on todella ammattimainen ja hän on sopeutunut joukkoon heti.
– Me näemme, kuinka hyvä hän on harjoituksissa. Hänellä on uskomattomat jalat allaan, mutta me olemme myös nähneet, miten hän prässää hyvin ja voittaa palloja takaisin, mikä on juuri sitä, mitä me haluamme.
Diallon onkin näytettävä harjoituksissa hyvältä, sillä Unitedissa riittää tällä hetkellä kilpailua laidoille. Hänen ja Jamesin lisäksi samoista tonteista kisaavat myös Marcus Rashford, Mason Greenwood, Juan Mata ja tarvittaessa Anthony Martial.
Lisäksi lainalla muissa seuroissa pelaa vielä monta muuta ehdokasta, ja laidoille on tunkua myös Unitedin akatemiasta. Viime viikonloppuna debyyttinsä ykkösmiehistössä sai 17-vuotias oma kasvatti Shola Shoretire.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Alla kaksi peräkkäistä tappiota – näin Arsenal-vahti luo uskoa joukkueeseen
- Viktor Gyökeres palasi Lissaboniin – Sporting-luotsi avasi viime kesän tapahtumia
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Guardian: Chelsea-kapteeni saa huokaista helpotuksesta – pääsemässä sittenkin pelikuntoon ennen MM-kisoja
- Toimittaja: Chelsea haluaa tehdä jatkosopimuksen kohun keskellä olevan luottopelaajansa kanssa
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Jack Wilshere: Max Dowmanin pitäisi päästä Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn