TalkSport: Newcastle-kaupan taustalla ollut Amanda Staveley murtui täysin, ei silti luovuta – ”Jos olisitte kuulleet hänen äänensä”
Kuva: Getty Images
Torstain iso uutinen oli se, että Newcastlen pitkälle suunnitellut kaupat eivät lopulta olekaan toteutumassa. Saudi-Arabian investointisäätiö vetäytyi lopulta kaupasta.
Yksi kaupan taustalla työtä tehneistä oli Amanda Staveley, joka olisi osallistunut kauppaan myös itse. Staveleyn omistama PCP Capital Partners olisi saanut kaupassa kymmenen prosentin osuuden Newcastlesta. Sen lisäksi Staveley olisi luultavasti noussut seuran hallitukseen ja hänen tehtävänä olisi ollut työskennellä kaupan jälkeen muutosryhmän vetäjänä.
TalkSportin juontaja Jim White keskusteli torstaina investointisäätiön vetäytymisen jälkeen Staveleyn kanssa ja kertoi hänen mietteistään.
– Hän sanoi minulle puhelimessa olevansa todella murheellinen Newcastlen kannattajien, seuran ja koko yhteisön takia. Siinä puhelussa tuli kaikki ne tunteet läpi, mitä hän on käynyt odottaen päätöksiä ja se työmäärä, minkä hän on tehnyt.
– Jokaisella on varmasti mielipiteensä tästä, mutta voin vain sanoa sen, että jos olisitte kuulleet Amanda Stavelyn äänen hetki sitten, ymmärtäisitte kuinka palasina hän oli, White kertoi.
Tällä hetkellä vaikuttaa vahvasti siltä, että kauppa on kuollut. Saudi-Arabian investointisäätiö oli kaupan suurin tekijä, ja heidän lähtönsä käytännössä tarkoittaa sitä, ettei kauppa tule tapahtumaan. Staveley kuitenkin lupaili Whitelle, ettei hän ole vielä sanonut viimeistä sanaansa.
– Kun hän sanoi puhelimessa minulle näkemiin, hän lisäsi vielä: laittakaa se vielä ulos, että emme luovuta. Me emme luovuta, White avasi keskustelua ja jatkoi vielä:
– Joten ehkä he vielä tulevat takaisin, mutta se kaikki riippuu nyt saudeista, koska 80 prosenttia 300 miljoonan punnan tarjouksesta tuli heiltä, ja vain kymmenen prosenttia Staveleyn PCP:ltä, ja loput kymmenen Reubenin veljeksiltä, White kertoi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”