Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
Liverpool aloitti Mestarien liigan puolivälierävaiheen heikosti, kun Paris Saint-Germain otti vakuuttavan 2–0-voiton Arne Slotin miehistöstä keskiviikkona.
Englantilaisjoukkueella ei ollut Pariisin illassa juurikaan mahdollisuuksia. Siinä mielessä vain kahden maalin takaa toiseen osaan lähteminen on torjuntavoitto, kun Liverpool pääsee yrittämään kiriä Anfieldillä.
Ensimmäinen puolisko oli Liverpoolin kannalta erityisen heikko. Se ei saanut yhtään laukausta avauspuolikkaalla eikä luonut lainkaan maaliodottamaa. PSG puolestaan laukoi kahdeksan kertaa ja piti palloa 75 prosenttia ajasta.
Désiré Doue iski kimmokkeen kautta pallon maaliin, kun peliä oli takana kymppi. PSG pääsi tauolle maalin johdossa. Toisella puolikkaalla Khvicha Kvaratskhelia onnistui ohittamaan maanmiehensä, Liverpoolin tolppien välissä olleen georgialaisvahti Georgi Mamardashvilin.
Lopulta voittajasta ei ollut mitään epäselvyyttä. Liverpoolin täytyy petrata, jos se mielii yltää Mestarien liigassa neljän parhaan joukkoon.
Liverpoolille tappio oli nyt kolmas putkeen. Viime ottelussaan se hävisi Manchester Citylle FA Cupissa 0–4, ja tätä edelsi tappio Brightonille Valioliigassa.
Slotilla on nyt valtavat paineet kääntää kurssi. Liverpool kohtaa Fulhamin Valioliigassa lauantaina, ja sen jälkeen odottaa toinen osa PSG:tä vastaan ensi tiistaina.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Manchester Unitedin legenda tyrmäsi Chelsean tähden: “Häpeällinen asenne”
- Manchester City matkaa Aasiaan – vetonaulana jättimäinen kohtaaminen
- Saako Liam Rosenior kenkää? ”Pitää saada tuloksia nyt”
- Karu romahdus voi käydä toteen tänään – merkittävä putoaminen on nyt lähellä
- Tottenhamin ex-valmentaja kertoi karun mielipiteensä seuran tilanteesta
- Toimittaja: Liverpool sensaatiolaiturin perässä – onko tässä Mohamed Salahin korvaaja?
- Ensimmäinen putoaja varmistui – kutkuttava tilanne Valioliigassa
- Romano: Man Cityn tähtitoppari jättää seuran
- Crystal Palacelta iso apu Tottenhamille
- Arsenalille karvaiseva tappio kärkitaistossa – kapteeni Martin Ødegaard avasi suunsa
- Manchester United kaavailee jättikaappausta Real Madridista
- Crystal Palacelta iso apu Tottenhamille
- Arsenalin kaavailema 120 miljoonan superhankinta jäissä – City-tausta painaa päätöksessä
- Arsenalille karvaiseva tappio kärkitaistossa – kapteeni Martin Ødegaard avasi suunsa
- Toimittaja: Liverpool sensaatiolaiturin perässä – onko tässä Mohamed Salahin korvaaja?
- Romano: Man Cityn tähtitoppari jättää seuran
- Tässä on Bournemouthin uusi manageri
- Liverpoolin supertähti tulevaisuudestaan: ”Se ei ole omissa käsissäni”
- Liverpoolin tähtipelaaja haukkui Evertonin Merseysiden derbyn jälkeen
- Wayne Rooney ennusti: Näin Valioliigan mestaruustaistossa käy