Vahvistus: Antonio Rüdiger päättänyt jättää Chelsean – hylkäsi hurjan sopimustarjouksen

Chelsean saksalaispuolustaja Antonio Rüdiger, 29, on jo pidemmän aikaa pyörinyt siirtohuhujen kohteena. Saksalaisen sopimus päättyy tulevana kesänä, eikä hän aio jatkaa uraansa enää Chelseassa, uutisoi BBC Sport.
Brittimedian mukaan lontoolaisseura tarjosi Rüdigerille peräti 200 000 punnan viikkopalkkaa, joka olisi ollut seurahistorian suurin puolustajalle maksettu palkka. Allekirjoituspalkkio ja agentin palkkiot ovat muodostuneet ongelmaksi ja sitä myötä sopimukseen osapuolten välillä ei olla kuitenkaan päästy.
Rüdiger saapui Chelseaan kesällä 2017 AS Romasta. Siirtosumma oli tuolloin 29 miljoonaa puntaa. Saksalainen on noussut varsinkin Thomas Tuchelin alaisuudessa yhdeksi tärkeimmistä pelaajista lontoolaisten riveissä.
Lontoolaiset menettävät hyvin suurella todennäköisyydellä myös toisen puolustajansa kesällä. Andreas Christensen on nimittäin siirtymässä Barcelonan riveihin. Myös hänen sopimuksensa loppuu tulevana kesänä. Rüdigerin todennäköisin suunta puolestaan toinen espanjalaisseura, Real Madrid.
Chelsean manageri Thomas Tuchel vahvisti sunnuntaina medialle, että Rüdiger jättää lontoolaisseuran kesällä.
Real Madrid are working on it. Talks in progress.
Mikäli upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.
Uutiseen lisätty tieto Tuchelin osuudesta 24.4.2022 klo: 19.22.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Chelsean omistava yhtiö hankkii Brightonin pelaajan – lähettää aluksi Ranskaan, luvassa paluu Englantiin
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan