Arsenal kipeän paikan edessä – ainakin yhdestä kärkinimestä luovuttava

Arsenalin edustusjoukkue on edelleen kolmen eri päävalmentajan luomus. Mikel Artetan uskotaan nyt pysyvän ohjaksissa, ja on selvää että ryhmästä on tehtävä hänen pelitapaansa sopiva. Muutoksia on tapahduttava toki muutenkin kuin vain pelitavan vuoksi.
Joukkuetta on laastaroitu osasto kerrallaan, mikä on kerryttänyt ylijäämää tietyille tonteille. Puolustuspään karsinta on jo hyvässä vauhdissa Sead Kolasinacin siirryttyä lainalle Schalkeen, William Saliban OGC Niceen. Sokratis Papastathopoulos lienee myös hyvin lähellä lähtöä.
Hieman yllättäen on pelaajia liikaa myös hyökkäyspään piikissä, eikä sillä osastolla karsiminen ole lainkaan yhtä kivutonta kuin alakerrasta. Muualta viime vuosina saapuneet Pierre-Emerick Aubameyang, Alexandre Lacazette ja Nicolas Pépé ovat oma lukunsa. Kesällä 2019 saapunut, edelleen teini-ikäinen Gabriel Martinelli tuottaa päänvaivaa osoitettuaan ehdottomasti kunnossa ollessaan kuuluvansa edustusryhmän mukaan.
[readmore from=]
Tällä hetkellä näyttää siltä, että Arsenalin on päästettävä irti nuoresta lupauksesta, ellei jopa kahdesta sellaisesta. Seuraa vuodesta 2015 edustanut Eddie Nketiah vietti jo syksyn 2019 lainalla tuolloin Mestaruussarjaa vielä pelanneessa Leedsissä. Nyt ainakin Wolvesin kerrotaan olevan kiinnostunut hankkimaan tämän pysyvällä sopimuksella, minkä lisäksi hänet on mainittu yhtenä mahdollisuutena jouduttamaan Emiliano Buendian hankkimista Norwichista. Nketiah on 21-vuotias, ja hänestä ollaan jo tovin odotettu uutta tähteä Pohjois-Lontoon kärkitaivaalle, nyt tämä odotus saattaa päättyä.
[readmore from=eddie-nketiah]
Gunnersin oma kasvatti Folarin Balogun on noussut isompaan valokeilaan vasta reippaasti Nketiah’n jälkeen. New Yorkissa syntynyt 19-vuotias on tehnyt tuloaan seuran ykkösjoukkueeseen, ja on nyt sopimuksensa viimeisellä puolivuotiskaudella – siis oikeutettu neuvottelemaan siirrosta toisaalle. Liverpoolin kiinnostus, samoin kuin bundesliigaseurojen mielenkiinto on ollut tiedossa jo hyvän aikaa. Keskiviikkona kerrottiin myös paluusta Valioliigaan unelmoidan Swansean ottaneen Arsenaliin yhteyttä siirrosta Walesiin.
Balogunin jatkosta Arsenalissa on neuvoteltu jo pitkään tuloksetta – eikä ihme, kun seuran hyökkääjärosteria katsoo. On ilmiselvää, että nuorukainen haluttaisiin pitää, mutta kun peliaikaa ei voida luvata, on yhtälö hyvin vaikea.
Lähteet: Football London, Daily Cannon, Mail
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Wolverhampton maksamassa 25 miljoonaa euroa La Liga -pelaajasta
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Wolverhampton maksamassa 25 miljoonaa euroa La Liga -pelaajasta
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Lähde: Yli 50 maalin hyökkääjä ei halua siirtyä Manchester Unitediin