Seuralegendalta täyslaidallinen Arsenalille: ”Jonkun pitäisi vetää niitä kavereita turpaan!”

Arsenal aiheutti jälleen pettymyksen seurayhteisölleen, kun se jäi 1-1-tasapeliin Slavia Prahaa vastaan Eurooppa-liigan puolivälierien avausosassa.
Arsenal oli ottelun alla suuri ennakkosuosikki. Nicolas Pépé sai lopulta vietyä Tykkimiehet johtoon 86:nnella minuutilla. Niukka voitto kääntyi kuitenkin tasapeliksi, kun Tomásh Holesh tasoitti ottelun lisäajan neljännellä minuutilla.
Arsenalia aikoinaan yli 300 ottelussa edustanut Martin Keown oli repiä pelihousunsa tuoreen esityksen myötä.
– Arsenal valitsi ihan väärän lähestymistavan. Se antoi Slavia Prahan pelata rauhassa, Keown sanoi BT Sportin studiossa.
– Avausjaksolla Arsenalin pelaaminen oli todella hermostunutta. Arsenal ei vaikuta lainkaan proaktiiviselta. Jonkun pitäisi vetää niitä kavereita turpaan, jotta he heräisivät ja rupeaisivat pelaamaan.
– Tulos on todella suuri pettymys ja [manageri Mikel] Artetan tilanne muuttuu nyt vaikeaksi. Hän on tehnyt seurassa useita muutoksia, muttei ole saanut joukkueelta haluamaansa reaktiota.
– Ihan sama juttu kerta toisensa jälkeen. Arsenal päästää helppoja maaleja. Katastrofaalinen tulos, muttei maailmanloppu.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Joukkuetoveri: Arsenalin kesähankinta on maailman paras puolustava keskikenttäpelaaja
- Tottenham käänsi katseensa kohti Aston Villan tähteä – siirtoa pidetään miltei mahdottomana
- Valioliigaseurat kiinnostuneet PSG:n keskikenttäpelaajasta
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Chelsean omistava yhtiö hankkii Brightonin pelaajan – lähettää aluksi Ranskaan, luvassa paluu Englantiin
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Tottenham käänsi katseensa kohti Aston Villan tähteä – siirtoa pidetään miltei mahdottomana
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Valioliigaseurat kiinnostuneet PSG:n keskikenttäpelaajasta
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen