Sky Sports: Menestynyt maajoukkuevalmentaja ja Liverpool-ikoni ehdolla Aston Villan valmentajaksi
Kuva: Getty Images
Aston Villa tiedotti sunnuntaina antaneensa potkut päävalmentajalleen Dean Smithille. Villa on Valioliigassa viiden ottelun tappioputkessa ja enää kaksi pistettä putoamisviivan yläpuolella. Potkut olivat valioliigakauden viidennet Xisco Muñozin (Watford), Steve Brucen (Newcastle), Nuno Espirito Santon (Tottenham) ja Daniel Farken (Norwich) jälkeen.
Smithin seuraajaksi Sky Sports nostaa esille kolme kovaa ja laajalti arvostettua nimeä. Kenties kaikkein kiinnostavin heistä on tanskalainen Kasper Hjulmand.
49-vuotias Hjulmand on valmentanut Tanskan A-maajoukkuetta heinäkuusta 2020 lähtien. Hän johti joukkueensa viime kesän EM-kisojen välieriin ja on tehnyt myös MM-karsinnoissa erinomaista jälkeä. Tanska on voittanut kaikki kahdeksan MM-karsintaotteluaan huimalla maalierolla 27-0 ja se varmisti Saksan jälkeen toisena maana paikkansa ensi vuoden MM-turnauksessa. Tanska lienee ensi vuonnakin yksi kisojen mustista hevosista EM-kisojen tapaan.
Neuvotteluvaiheessa ei välttämättä vielä olla kenenkään kanssa, mutta Sky Sportsin mukaan Hjulmand on yksi Aston Villan harkitsemista nimistä, kun seura etsii Smithille korvaajaa maaottelutauon aikana. Hjulmandin puolesta puhuu sivuston mukaan se, että Aston Villan urheilujohtaja Johan Lange on niin ikään tanskalainen ja Hjulmandin hyvä tuttu.
[readmore from=Aston-Villa]
Muina vaihtoehtoina Sky Sports mainitsee Liverpool-legendan ja skotlantilaista Rangersia nykyisin valmentavan Steven Gerrardin sekä Southamptonin nykyisen valmentajan Ralph Hasenhüttlin. Juuri Southampton aiheutti Aston Villalle viimeisimmän tappion.
Dean Smith oli toiminut Aston Villan valmentajana lokakuusta 2018 lähtien.
LUE MYÖS:
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Sunderlandin voimahyökkääjän hattutemppu laiha lohtu – Man City siirtyi sarjakärkeen
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Roberto De Zerbin toiminnasta kulisseissa iso paljastus