Manchester Cityn avainpelaaja antoi arvion paluustaan: ”Tarvitsen vielä aikaa”
Kuva: Getty Images
Manchester Cityn toppari Aymeric Laporte arvelee, että hän pystyy palaamaan pelikentille noin kahden kuukauden päästä.
Ranskalaispuolustaja Laporte, 25, toipuu parhaillaan polvileikkauksesta loukattuaan jalkansa elokuussa 4-0-voitossa Brightonia vastaan. Cityn muillekin puolustajille on sattunut tällä kaudella erilaisia vammoja, minkä takia keskikenttäpelaaja Fernandinho on tuurannut joukkuekavereitaan topparina.
– Tarvitsen vielä aikaa, mutta toivottavasti voin palata mahdollisimman pian, kommentoi Laporte The Nationalin haastattelussa.
– En osaa sanoa tarkalleen [milloin palaan], mutta siinä menee 1,5-2,5 kuukautta.
Viime kaudella City vei mestaruuden Liverpoolin nenän edestä yhden pisteen turvin, mutta kuluvalla sesongila se on valahtanut jo 11 pisteen päähän sarjakärki Liverpoolista.
Laporte uskoo kuitenkin, että Cityn mestaruussaumat eivät ole vielä menneet.
– Viime kausi oli varsin samanlainen, kun Liverpoolilla oli vastaava johto, mutta meillä on tällä kaudella vielä aikaa ottaa heidät kiinni ja yrittää voittaa Valioliiga uudestaan, joten toivottavasti pystymme siihen.
– Meidän on pidettävä huoli siitä, että teemme kovaa töitä, emmekä häviä pelejä enää.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen