Brentford jyräsi historialliseen nousuun! Valioliigassa nähdään ensi kaudella kaksi suomalaista
Marcus Forssin Brentford nousee kolmantena joukkueena Valioliigaan.
The Bees kukisti nousukarsintojen finaalissa Wembleyllä Swansean 2-0-numeroin.
Brentford pelasi noususta jo vuosi sitten, mutta tuolloin Fulham veti loppuottelussa pidemmän korren.
Forss aloitti ottelun vaihdosta. Suomalaishyökkääjä pääsi sisään 74. peliminuutilla.
Brentfordin nousu oli seuran historian ensimmäinen nykyisen Valioliigan aikakaudella. Joukkue pelasi viimeksi pääsarjatasolla 74 vuotta sitten.
Brentford sai rangaistuspotkun heti ensimmäisellä 10 minuutilla, kun Swansea-vahti Freddie Woodman kaatoi vastaantulollaan Bryan Mbeumon. Ivan Toney sijoitti pallon eleettömästi vasempaan nurkkaan vieden lontoolaiset 1-0-johtoon.
The Beesin etumatka kasvoi 20. minuutilla. Mbeumo irtaantui vastaiskuun Andre Ayew’n menetettyä pallon keskialueella. Ranskalaislaituri teki pitkän juoksun Swansean linjaan ja Emiliano Marcondes tulitti oikealta takatolpalta Mads Roeslevin syötöstä 2-0-osuman.
Brentford oli seuraavasta hyökkäyksestä lähellä iskeä kolmannen kerran. Toneyn volley osui ylärimaan.
Swansea tuli toisen puoliskon alkuun energisesti ja Ayewille tarjoutui paikka kaventaa. Sergi Canosin vartioimatta jättämä ghanalainen syöksyi Connor Robertsin keskityspalloon, mutta puskuyritys suuntautui ohi maalin.
Swansean ongelmat syvenivät 67. minuutilla joukkuen jouduttua miesalivoimalle. Keskikenttäpelaaja Jay Fulton sai suoran punaisen kortin liuttuaan takaapäin vaarallisesti Mathias Jensenin jalkoihin.
Lisämaaleja ei lopulta nähty ja Brentford vei finaalin nimiinsä 2-0-numeroin.
Valioliigan nousun aiemmin varmistivat myös Teemu Pukin johtama Norwich ja Watford. Forssin Brentfordin liittyessä mukaan Englannin korkeimmalla tasolla tullaan näkemään ensi kaudella kaksi suomalaispelaajaa.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Chelsea valmis maksamaan yli 30 miljoonaa euroa 17-vuotiaasta nuorukaisesta
- Marca: Manchester United kiinnostunut Espanjan maajoukkuevahdista
- Athletic: Thomas Tuchel on kiinnostunut Manchester Unitedin päävalmentajan pestistä
- Aston Villan pelaaja palasi harjoituksiin 272 päivän jälkeen
- Bayernin jättävä Thomas Tuchel ”rakasti” Valioliigassa valmentamista
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Liverpoolin kapteeni haluaa olla siirtymävaiheessa mukana – diiliä vuosi jäljellä
- Michael Owen: Man Unitedin tulisi harkita Erik ten Hagille potkuja heti – ”Nyt on niin paljon pelissä”
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”