”Maailman paras kakkosmaalivahti” pääroolissa Liigacupin loppuottelussa

Kuva: Getty Images
Yksi Liverpoolin suurimmista sankareista sunnuntain Liigacupin loppuottelussa oli 23-vuotias irlantilaismaalivahti Caoimhin Kelleher, joka oli tolppien välissä kilpailun kaikissa otteluissa tällä kaudella. Valioliigassa vastuuta on kantanut tuttuun tapaan Alisson Becker.
Kelleher teki maalittomaksi jääneen ottelun aikana useamman hyvän torjunnan ja laukoi vieläpä ratkaisevan osuman rangaistuspotkukilpailussa Chelsean verkkoon, kun Liverpool nappasi 11–10-voiton.
– On niin mukavaa, että se (Kelleherin valinta) tuotti tulosta. Hän ansaitsee sen, manageri Jürgen Klopp hehkutti.
– Minä olen kahta asiaa, jalkapallomanageri ja ihminen. Tällä kertaa ihminen voitto. Hän on nuori poika. Me vaadimme häneltä paljon. Hän alkaa pelata kilpailussa, sitten pääsemme loppuotteluun, ja minä olisin kertonut hänelle, ettei hän saa pelata…
Lue lisää: Mieletön finaali! Liverpoolin ja Chelsean supertrilleri ratkesi vasta pilkuilla – maalivahditkin pääsivät vetämään
Klopp sanoi, että hyökkääjänä nuorena pelannut Kelleher ansaitsee nyt päästä Liverpoolin harjoituskeskuksen seinälle, jolle ovat päässeet ne seuran maalivahdit, jotka ovat voittaneet jotakin.
– Se on melkoinen tarina siitä, kun näin hänet ensimmäisen kerran poikana. Tänä päivänä hän on mies ja uskomaton lahjakkuus.
– Kelleher on maailman paras kakkosmaalivahti. Hänen pelinsä oli uskomaton. Kakkosvahdin elämä on sellaista, että on vain oltava valmis, kun kutsu tulee.
Klopp laski, että Kelleher venyi ainakin kahteen todelliseen huipputorjuntaan ottelun aikana.
– Luultavasti niitä oli enemmän, joten hän todisti, että valinta avauskokoonpanoon oli täysin oikea. Sitten erittäin näyttävässä rangaistuspotkukilpailussa hän näytti koko taitovalikoimansa.
Lähde: BBC
Lue lisää: Katso: Chelsea vaihtoi Kepan kentälle rangaistuspotkukilpailuun: Nolla torjuntaa ja oma pilkku taivaisiin – näin kommentoi Thomas Tuchel
Voit katsoa Viaplayn videon kahdesta viimeisestä pilkusta alta.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Surkuhupaisa tilasto sen kertoo: Liverpoolin superhankintojen aloitus ollut umpisurkea
- ”Sitä parhaat managerit tekevät” – Ruben Amorim saa ylistystä omiltaan
- Jurgen Klopp ei sulje pois paluuta Liverpooliin: ”Teoriassa mahdollista”
- Suru-uutinen: Entisen Man City -luotsin poika kuoli onnettomuudessa
- Wayne Rooney: Alexander Isak pitäisi pudottaa penkille
- Gary Neville: Manchester Unitedin on päästävä kuuden joukkoon Valioliigassa
- Roy Keane kritisoi suorasanaisesti Virgil van Dijkia: ”Pitäisi katsoa syvälle peiliin”
- Jamie Carragher: Mohamed Salah ei ole enää itsestäänselvä avauksen pelaaja Liverpoolissa
- Sean Dyche palaamassa Valioliigaan
- Liverpoolille neljäs peräkkäinen tappio – Virgil van Dijk otti kantaa tilanteeseen
- Liverpoolille neljäs peräkkäinen tappio – Virgil van Dijk otti kantaa tilanteeseen
- Harry Maguire kertoi, mitä voitto Liverpoolista merkitsee Man Unitedille
- Roy Keane kritisoi suorasanaisesti Virgil van Dijkia: ”Pitäisi katsoa syvälle peiliin”
- Wayne Rooney: Alexander Isak pitäisi pudottaa penkille
- Jamie Carragher: Mohamed Salah ei ole enää itsestäänselvä avauksen pelaaja Liverpoolissa
- ESPN: Tässä Nottingham Forestin omistajan vaihtoehdot joukkueen uudeksi päävalmentajaksi
- Sean Dyche palaamassa Valioliigaan
- Gary Neville: Manchester Unitedin on päästävä kuuden joukkoon Valioliigassa
- Harry Maguire ratkaisijana! Manchester United kaatoi Liverpoolin
- Pep Guardiola: Jack Grealish voi palata Manchester Cityyn – ”Monia asioita voi tapahtua”