Tätä Chelsea-fanit ovat odottaneet! Saksalaishankinta loisti uudessa roolissaan – Everton voimaton lontoolaisten vieraana
Kuva: Getty Images
Chelsean tappioton putki Thomas Tuchelin alaisuudessa venyi jo 11 ottelun mittaiseksi, kun se kaatoi Evertonin maanantai-illan ensimmäisessä valioliigaottelussa 2-0-lukemin Stamford Bridgellä.
Valeysin roolissa ensi kertaa tällä kaudella nähty Kai Havertz, joka siirtyi kesällä Lontooseen 80 miljoonalla eurolla Bayer Leverkusenista, pelasi erinomaisen ottelun, jota esimerkiksi Gary Lineker piti hänen ”parhaana Chelsean paidassa”.
Ensimmäinen puoliaika eteni lähes täysin lontoolaisten hallinnassa. Hyville maalintekopaikoille pääseminen vei kuitenkin aikaa, sillä Chelsean viimeiset ratkaisut Evertonin rangaistusalueen edessä jäivät kerta toisensa jälkeen heikoiksi.
Tuchel vaikutti turhautuneelta tilanteeseen, ja 25 minuutin pelin kohdalla valmentajan kuultiin jopa huutaneen Timo Wernerille saksaksi: ”Timo, miksi pelaat vasemmalla? Sinun pelipaikkasi on oikealla. Olet nyt vartin ajan pelannut vasemmalla. En ymmärrä!”
Tämän jälkeen Werneriä ei enää nähty vasemmalla, jossa Callum Hudson-Odoin oli määrä pelata. Tämä paikkojen vaihto kantoi myös hedelmää, sillä englantilaislaituri oli pian vahvasti mukana Chelsean avausosumassa.
Kun ottelua oli takana 33 minuuttia, Hudson-Odoi pelasi hyvän pystysyötön Marcos Alonsolle. Espanjalaispuolustaja eteni rangaistusalueen sisälle boksin vasenta kaistaa pitkin ja keskitti pallon kohti Havertzia. Saksalainen ampui sen Ben Godfreyn kautta sisään ja Chelsea siirtyi 1-0-johtoon.
This is comfortably @kaihavertz29’s best game in a @ChelseaFC shirt. A glimpse of the obvious abundance of talent he possesses.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Man City jäi tasapeliin – toteutuuko Pep Guardiolan ennustus?
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta