Manchester Unitedin tähtihyökkääjä Cristiano Ronaldo sanoo, että hän haluaa testata, kuinka pitkään pystyy jatkamaan ammattilaisuraansa.

Ronaldolle tulee ensi kuussa mittariin 37 vuotta, mutta hän ei ole antanut sen hidastaa maalitahtiaan. Portugalilaishyökkääjä on Unitedin tämän kauden paras maalintekijä 14 osumallaan.

[readmore from=Cristiano-Ronaldo]

– Olen iloinen siitä, että olen pelaaja, joka on osoittanut, että minun tapauksessani pitkäjänteisyys on ollut ratkaiseva tekijä, jotta voin jatkaa pelaamista korkealla tasolla ja tehdä hyviä suorituksia, kommentoi Ronaldo ESPN:lle.

– Geneettisesti tunnen olevani 30-vuotias. Pidän hyvää huolta kehostani ja mielestäni. Olen oppinut viime aikoina, että 33 ikävuoden jälkeen uskon kehon olevan kykeneväinen tarvittaessa tuottamaan tulosta, mutta todellinen taistelu käydään pään sisällä.

– Monien asioiden läpikäyminen lopputavoitteeseen keskittyen, eli korkealla tasolla pysymiseen, on vaikeinta, ja sitä olen tehnyt viime vuodet. Olen tehnyt töitä ja keskittynyt enemmän mieleni kehittämiseen. Tiedän, että kehoni pärjää kanssani, koska kunnioitan sitä suuresti ja kuuntelen sitä paljon.

– Haluan selvittää, pystynkö pelaamaan, kun olen 40, 41 tai 42, mutta tärkeintä on, että päivittäinen tavoitteeni on nauttia hetkestä.

Ronaldolta kysyttiin, mitä mieltä hän on NFL-tähti Tom Bradyn (44) ja NBA-ikoni LeBron Jamesin (37) pitkistä taipaleista lajiensa huipulla.

– Minusta on erittäin tärkeää huomioida lajien väliset erot, sanoi Ronaldo.

– Mainitsit loistavia urheilijoita, jotka ovat olleet aktiivisia pitkään. Mielestäni missään muussa urheilulajissa ei ole yhtä paljon työtaakkaa kuin jalkapallossa. Esimerkiksi NBA:ssa on pitkiä lepojaksoja, mutta en halua jatkaa tästä enempää.