Poliisia syytetään entisen valioliigapelaajan murhasta – syyttäjä: potki päähän niin kovaa, että kengännauhoista jäi jäljet otsaan

Konstaapeli Benjamin Monk on syytettynä entisen valioliigapelaajan, Dalian Atkinsonin, murhasta.
Oikeuskäsittelyssä on käyty läpi Atkinson saamia vammoja. Alun perin vuonna 2016 kerrottiin, että Atkinson menehtyi poliisin etälamauttimen käytön vuoksi. Rikostutkinta on paljastanut muitakin yksityiskohtia.
Etälamautinta tosiaan käytettiin, mutta huomattavasti ohjeistusta pidempään. On ohjeistettu, että mikäli poliisi joutuu turvautumaan etälamauttimeen, sitä käytettäisiin viiden sekunnin ajan. Syyttäjän mukaan Monk kuitenkin ampui Atkinsonia etälamauttimella peräti 33 sekunnin ajan eli lähes seitsemän kertaa ohjepituutta pidempään. Etälamauttimen käytön syy oli se, että Atkinson oli käyttäytynyt sekavasti ja häiritsevästi isänsä kotipaikan naapurustossa.
Syyttäjän mukaan Atkinson kaatui etälamautiniskun jälkeen maahan elottomana. Tässä vaiheessa Monk alkoi potkia Atkinsonia päähän. Iskun voima oli sellainen, että Monkin kengännauhoista jäi painaumat Atkinsonin otsaan. Monkin parina toiminut konstaapeli Ellen Bettley-Smith löi samaan aikaan maassa maannutta Atkinsonia pampulla vartaloon. Bettley-Smithiä syytetään pahoinpitelystä.
Atkinson kuoli samana yönä, noin tuntia myöhemmin. Hän oli jo ennestään kärsinyt korkeasta verenpaineesta, sydänsairaudesta ja munuaisen vajaatoiminnasta. Syyttäjän mukaan kuoleman kuitenkin aiheutti poliisin liioiteltu voimankäyttö.
Atkinson pelasi urallaan muun muassa Aston Villassa, Real Sociedadissa, Fenerbahcessa, Sheffield Wednesdayssa ja Ipswichissä. Hän iski Valioliigassa ja sitä edeltäneessä Ykkösdivisioonassa 85 ottelussa 26 maalia.
Atkinson oli kuollessaan 48-vuotias.
LUE MYÖS: Valioliigapelaajien traagisimmat kohtalot – he kuolivat liian varhain

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Arsenal-luotsi Mikel Artetan apuvalmentaja siirtymässä Serie A:han
- Katso: Valioliigan otteluohjelma julkaistu
- Siirto askeleen lähempänä? Arsenal pääsi yhteisymmärrykseen sopimuksesta huippuhyökkääjän kanssa
- Argentiinan maajoukkuevahti siirtymässä Crystal Palaceen
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Siirto askeleen lähempänä? Arsenal pääsi yhteisymmärrykseen sopimuksesta huippuhyökkääjän kanssa
- Katso: Valioliigan otteluohjelma julkaistu
- Argentiinan maajoukkuevahti siirtymässä Crystal Palaceen
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista