Diego Maradona kuoli keskiviikkoiltana. Ikää argentiinalaisella jalkapallolegendalla oli 60 vuotta.

Maradonan menehtyminen oli tragedia, joka on aiheuttanut surua ympäri maailman. Jalkapallon seuraajat Englannissa muistavat Maradonan kuitenkin parhaiten siitä, miten argentiinalaistähden kaksi maalia Englantia vastaan kesän 1986 MM-kisoissa ratkaisi maan putoamisen kilpailusta.

Maaleista ensimmäinen oli Maradonan käsimaali, joka on ilmeisesti tahrannut hänen maineensa Englannissa ikuisiksi ajoiksi.

Jumalan käsi -nimellä tunnettu osuma aiheutti ymmärrettävää katkeruutta 34 vuotta sitten, sillä olisihan maali sääntöjen mukaan pitänyt hylätä. Argentiina voitti puolivälieräottelun kuitenkin lukemin 2-1 ja eteni MM-kisoissa aina mestaruuteen saakka.

Maan tabloid-lehdet Daily Star, Daily Mirror, The Sun ja Daily Express ovat osoittaneet torstaiaamun lööpeillään, ettei Maradonan käsimaalia ole vieläkään annettu Englannissa täysin anteeksi. Jokainen nosti kanteensa kuvan kyseisestä osumasta.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Kuvakaappaus Daily Starin lööpistä torstaina 26.11.2020.

Kärjistetyt otsikot, kuten ”Missä VAR oli silloin, kun me sitä eniten kaipasimme?”, sekä leikittely ”Jumalan kädellä” ovat aiheuttaneet hämmennystä ja raivokkuutta sosiaalisessa mediassa, johon kuvat tabloid-lehtien kansista pamahtivat jo myöhään keskiviikkoiltana.

Sekä kansainvälisten jalkapallokannattajien että paikallisten seuraajien mielestä myös englantilaisten lehtien olisi pitänyt osoittaa enemmän kunnioitusta edesmennyttä Maradonaa kohtaan.

Jos allaolevat kuvat lööpeistä eivät näy, klikkaa tästä.

Kristof Terreur

@kristofterreur
“Let it go, let it go...”

LUE MYÖS: ”Toivottavasti hän löytää lohtua Jumalan käsissä” – Diego Maradonan kuolema kosketti myös vanhaa vihollista kesältä 1986

– Ne ovat kirjaimellisesti odottaneet 34 vuotta tehdäkseen nämä otsikot. Katkeria kaikki, kirjoitti yksi käyttäjä vastauksena ylläolevaan twiittiin.

– Juuri tämän takia koko maailma VIHAA brittilehdistöä. Säälittävää!, kirjoitti toinen.

– Hän (Maradona) on kirjaimellisesti kuollut, mutta näille kyse on vain Englannista. Ihme porukkaa, kirjoitti eräs.

– Huvittavinta tässä on se, että Englannissa luullaan häviön johtuneen tästä (käsimaalista), vaikka tappio johtui todellisuudessa siitä, että he ovat Englanti ja hän on Maradona. Kaveri historiallisesti nöyryytti koko joukkueen vain viittä minuuttia myöhemmin ja olisi tarpeen tulleen tehnyt maalin toisellakin tavalla. Kasvakaa aikuiseksi, vastasi amerikkalaistoimittaja Jared Wade viitaten Maradonan toiseen maaliin Englantia vastaan, joka äänestettiin vuosisadan hienoimmaksi.

Jared Wade

@Jared_Wade
The hilarious part is that England thinks this is why they lost. When it's actually because they are England and he is Maradona. The dude historically embarrassed the whole damn team like five minutes later and would have scored again another way if necessary. Grow up.

Kristof Terreur

@kristofterreur
“Let it go, let it go...”

LUE MYÖS: