Valioliigamanagerin 15 minuuttia parrasvaloissa – onko jo toinen viime vuosien hehkutetuimmista nimistä lähdössä?

Valioliigamanagerin posti on tuulinen, siitä ei liene epäselvyyttä. Tällä kaudella on tuntunut siltä, että Liverpoolin Jürgen Kloppia, ja ehkä Sheffield Unitedin Chris Wilderia lukuunottamatta lähes kaikkien seurojen luotseja on haluttu vaihtoon.
Kaksi kestosuosikkia, milloin omien seurojensa messiaiksi, milloin ehdokkaiksi isompiin ympyröihin on kuitenkin esiintynyt puheissa jo vuosia. Toinen heistä, Mauricio Pochettino sai tehdä tilaa José Mourinholle Tottenhamissa syyskaudella. Nyt vaikuttaa siltä, ettei yhtenä englantilaisista suurista toivoista pidetty Eddie Howe ole hänkään kovin tukevalla maalla.
Bournemouthin nopea nousu brittifutiksen eliittiin on laskettu isolta osin Howen ansioksi – jopa siinä määrin, että seuraan alasarjavaiheissa sijoitetut isohkot rahat on unohdettu. Nyt seinä edessä näyttää kuitenkin vain kasvavan. Cherries on 22 ottelun jälkeen putoamisalueella, taulukon toiseksi viimeisenä. Vaikka se on napannut pisteitä muiden muassa Manchester Unitedilta ja Arsenalilta, on laskusuunta ollut viime aikoina selkeä ja jyrkkä.
– Olemme hankalassa tilanteessa.Yksi tulos harvoin kertoo mitään, mutta useampi ottelu peräkkäin tekee sen, Howe sanoi 0-3 -lukemiin päättyneen Watford-pelin jälkeen.
Jopa Bournemouthin yleensä ymmärtäväisiltä lehtereiltä kuultiin kompuroinnin jälkeen buuauksia. Howelta kysyttiin tämän omasta näkemyksestä asemastaan.
– On aina tarkasteltava, tekeekö itse riittävän hyvää työtä, ja auttaako sillä joukkuetta. Näitä asioita minun on nyt pohdittava.
Lähde: BBC
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Aston Villa värväämässä uuden maalivahdin
- West Ham sopinut 22 miljoonan euron hankinnasta
- Englannin alasarjaseura vahvisti yllättävän Valioliigasta tutun hankinnan
- Alejandro Garnacho hylkäsi Saudi-mahdollisuuden
- Arsenalin siirtokohdetta odottaa kurinpitotoimet: ”Kukaan pelaaja ei ole seuraa tärkeämpi”
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä

- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan