BBC:n jalkapallotoimituksen päällikkö ällistyi Wembleyn turvatoimien heikkoudesta: ”Ei se miltään pieneltä joukolta vaikuttanut”
Kuva: Getty Images
BBC:n jalkapallotoimituksen päällikkö Phil McNulty ei ollut uskoa tilannetta, jonka keskelle joutui sunnuntain EM-loppuottelun yhteydessä.
– Turvatoimet olivat tehottomia. On todella harvinaista merkittävän loppuottelun kohdalla, että kannattajat pääsevät näin lähelle stadionia ilman lippuja.
Konkreettinen kanssakäyminen sisään pyrkivien kanssa hämmästytti kokenutta tekijää.
– Minulle tarjottiin rahaa toimittajapassistani, vain muutamien metrien päässä median sisäänkäynnistä. Muissa isoissa tapahtumissa, joissa olen työskennellyt, tällainen ei olisi tullut kuuloonkaan.
McNulty katsoo, että lopulta koettu kaaos oli seurausta juuri siitä, ettei liputtomia pysäytetty riittävän ajoissa, riittävän etäisyyden päässä itse tapahtumapaikasta.
– Oli väistämätöntä, että asiat kiehuivat yli, ja tilanne muuttui pelottavaksi. Sisään pyrkivät rynnäköivät esteiden yli, kauhistuneiden lasten seuratessa. Ihmisiä kaadettiin maahan, ja katsomokäytävät, sekä liikuntaesteisille varatut tilat olivat täysin tukossa, koska ihmiset etsivät mitä tahansa paikkaa johon istua.
– Kannattajilla, jotka olivat ostaneet lippunsa luvallisesti, ja odottaneet 55 vuoden jälkeen tapahtuvaa Englannin loppuottelua, oli vaikeuksia päästä seuraamaan ottelua.
Toimittaja uskoo myös, että tilanteen koko kuvaa ei heti raportoitu riittävässä mittakaavassa.
– Järjestyshenkilökunta oli, ehkä ymmärrettävästikin, voimaton yrittäessään pysäyttää sisään tunkenutta massaa. Ei se miltään pieneltä joukolta vaikuttanut, niin kuin alunperin kerrotiin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin