Wembleyn kaoottista rynnäkköä läheltä seurannut työntekijä: ”Vaikutti hyvin järjestelmälliseltä”

Kuten ennen EM-loppuottelun alkua kerrottiin, oli Wembleyn järjestyksenpidossa pelin alla isoja ongelmia. Massoittain ihmisiä vailla pääsylippua onnistui tunkeutumaan Englannin jalkapallon kansallispyhätöksikin kutsutulle stadionille.
Oikeastaan koko Lontoon keskusta-alueella vallinneen kaaoksen keskellä mukaan mainittuun rynnäkköön varmasti eksyi myös satunnaisia yrittäjiä. Tilannetta läheltä seurannut vapaaehtoistyöntekijä uskoo kokonaisuuden olleen kuitenkin varsin suunnitelmallinen.
– Wembley Wayn portailla oli tuhansia ihmisiä, jotka rynnistivät läpi barrikadien sisään. Koko homma näytti varsin järjestelmälliseltä. Kaikki tapahtui yhdessä yhtenäisessä liikkeessä, välittömästi kun God Save The Queen alkoi.
Jo tunteja ennen ottelun alkua kaupungilla sekoiltiin urakalla. King’s Crossin aukio jouduttiin evakuoimaan pyrojen, lentävien pullojen ja ikkunoiden särkemisen vuoksi. Leicester Squarella tilanne oli hyvin vastaava, sitä kuvailtiin ”epäviralliseksi kannattajazoneksi”, jolta järjestys oli kaukana.
Lähde: The Independent
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa

- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä