Teemu Pukki pääsee juoksemaan väsynyttä pakistoa vastaan? ”Tarvitsemme yhtä kovan esityksen”
Kuva: Getty Images
Norwichilla on tänään edessään yksi viimeisistä oljenkorsista, Valioliigassa pysymisen suhteen. Teemu Pukki ja muu Canaries-ryhmä kohtaavat kello 20 Suomen aikaa alkavassa ottelussa Evertonin.
Vieraat tulevat Carrow Roadille vahvalla itseluottamuksella, mutta kenties aavistuksen isäntiä väsyneempinä.
– Norwichilla on ollut kaksi päivää meitä pidempi palautumisaika edellisestä ottelusta, Toffees-manageri Carlo Ancelotti sanoi seuransa sivustolla.
Everton uurasti sunnuntaina maalittoman tasapelin tulevaa liigamestari Liverpoolia vastaan. Ancelottin ryhmä oli kenties lähempänä voittoa Merseysiden derbyssä.
– Joukkue oli fyysisessä mielessä loistava, olin jopa vähän yllättynyt siitä. Tästä pelistä tulee kuitenkin sitäkin kovempi, sillä emme ole ehtineet juuri levätä. Nyt tarvitsemme yhtä kovan esityksen.
Italialainen muistuttaa kuitenkin, ettei kyse ole vain jaksamisesta.
– Onneksemme jalkapallossa on muutakin kuin fyysinen aspekti. Kyse on myös mentaalisesta puolesta, taktisesta ja teknisestä laadusta. Ne meidän pitää kaivaa nyt esiin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin