Jürgen Klopp teki jotain harkitsematonta FA Cupin ratkaisuhetkillä – nosti käden pystyyn virheen merkiksi: ”Tajusin, että on parempi olla hiljaa!”

FA Cupin finaali pelattiin lauantaina Wembleyllä. Liverpool ja Chelsea tarjosivat katsojille jännitystä ja viihdettä koko rahan edestä, ja finaali ratkesi vasta rangaistuspotkuilla.
Rangaistuspotkukilpailussakin tarvittiin jatkolaukojia, sillä viiden parin jälkeen maalit olivat tasan 4-4. Lopulta peli ratkesi Liverpoolin hyväksi seitsemännessä laukojaparissa, kun Mason Mount epäonnistui ja Kostas Tsimikas viimeisteli vuorenvarmasti omalla vuorollaan.
Se oli samalla myös melkoinen helpotus Jürgen Kloppille. Liverpoolin viidentenä laukoneella Sadio Manélla oli nimittäin mahdollisuus ratkaista peli, mutta Edouard Mendy venyi maanmiehensä laukauksen tielle. Klopp kertoi pelin jälkeen, että hän oli ohjeistanut Manéa vetämään normaalista poikkeavalle puolelle ja otti epäonnistumisen ”vähintään 50-prosenttisesti” kontolleen.
– Sadion rangaistuspotku on varmasti vähintään 50-prosenttisesti minun vastuullani, koska minun olisi pitänyt antaa poikien tehdä mitä he haluavat tehdä, mutta hänelle sanoin: ”Hän [Mendy] tuntee sinut tarkasti, joten tee se toisinpäin”, Klopp paljasti.
– Tämä oli jälleen yksi hetki elämäni aikana, jolloin tajusin, että on parempi olla hiljaa! Mutta onneksi silti voitimme ottelun.
LUE MYÖS:
-
Näin Jürgen Klopp kommentoi Mohamed Salah’n ja Virgil van Dijkin tilannetta
-
Jopa epätodellisen tuntuinen tilasto! Mason Mountin Wembley-kurimukselle ei näy loppua
FA Cupin finaalissa pelattiin 120 minuuttia maaleitta. Rangaistuspotkukilpailussa tarvittiin 14 laukojaa, joista 11 onnistui maalinteossa. Rankkarikisan kokonaisuudessaan näet alla olevalta V Sportin videolta.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä