Virallista: Arsenalin huippulupaus jatkosopimukseen – antoi rukkaset yli 15 kosiskelijalle
Kuva: Getty Images
Kuukausien mittaisen siirtospekuloinnin jälkeen nuori hyökkääjälupaus Folarin Balogun on allekirjoittanut pitkän jatkosopimuksen Arsenalin kanssa, uutisoi lontoolaisseura verkkosivuillaan.
Balogunin uusi sopimus Arsenalin kanssa ulottuu vuoteen 2025 saakka. Hänen aiempi diili olisi umpeutunut tänä kesänä, minkä takia useat seurat ehtivät tekemään hänelle oman sopimustarjouksensa jo pitkän aikaa sitten.
Euroopan huippuseurojen siirtotoimintaan erikoistunut toimittaja Fabrizio Romano uutisoi noin kaksi viikkoa sitten, että 19-vuotias newyorkilainen vastaanotti yli 15 tarjousta ennen kuin Mikel Arteta ja Edu Gaspar vakuuttivat hänet jäämään Emiratesille.
[readmore from=Arsenal]
Bayer Leverkusenin tarjouksen kerrottiin olleen kaikista suurin.
Balogun ei ole vielä tehnyt debyyttiään Valioliigassa, mutta esiintynyt Arsenalin ykkösmiehistössä sekä Eurooppa-liigan että Liigacupin puolella. Kuuteen ykkösjoukkueen otteluun on syntynyt kaksi maalia.
– Balogun on väläytellyt osaamistaan ja totta kai tehnyt myös kaksi maalia ykkösjoukkueelle. Kova työnteko alkaa tästä ja me odotamme kaikki innolla hänen tukemistaan ja kanssaan työskentelemistä tulevien vuosien aikana, kommentoi Arteta sopimusuutisen yhteydessä Arsenalin verkkosivuilla.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
