Frank Lampard esitti Valioliigalle ison toiveen: ”Pelaajat tarvitsevat tauon”

Kuva: Getty Images
Valioliigan ensi kausi alkaa 12. syyskuuta, mutta Chelsean päävalmentaja Frank Lampard toivoo, että hänen joukkueensa ei ole vielä tuolloin tositoimissa.
Moni joukkue on viimein päässyt kesälomalle poikkeuksellinen pitkän koronakauden jälkeen, mutta Euroopassa pelaavat joukkueet saattavat hengähtää vasta kolmen viikon päästä. Englannista Mestarien liigassa ovat mukana vielä Chelsea ja Manchester City ja Eurooppa-liigassa Manchester United sekä Wolverhampton. Mestarien liigan loppuottelu pelataan 23. elokuuta ja Eurooppa-liigan vastaava kaksi päivää aiemmin.
Chelsea tavoittelee pääsyä kahdeksan parhaan joukkoon tulevana lauantaina Bayern Münchenin vieraana, mutta sen mahdollisuudet edetä jatkoon ovat häviävän pienet, sillä saksalaisjätti voitti ensimmäisen osan vieraissa 3-0. Lisäksi Chelsealta on toisesta osasta useita pelaajia poissa loukkaantumisten ja pelikieltojen takia.
Jos Chelsean kausi Euroopassa päättyy ensi viikonloppuna, sillä on tasan viisi viikkoa aikaa levätä ja valmistautua seuraavaan Valioliigan kauteen. Jos jokin Valioliigan seuroista etenee Euroopassa loppuun asti, puhutaan enää kolmen viikon kesälomasta.
Lampardin mukaan on kohtuutonta odottaa, että Chelsea alottaisi Valioliigan samaan aikaan kuin joukkueet, jotka ovat pelanneet viimeksi heinäkuun lopussa. Lehtitietojen mukaan Valioliiga pohtii vielä, voisivatko europelijoukkueet aloittaa kauden myöhemmin.
– Veikkaan, että meille kerrotaan, milloin me aloitamme ja se riippuu siitä, miten pärjäämme Bayern Müncheniä vastaan, kommentoi Lampard Evening Standardin mukaan.

LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Arsenal murskasi Atletico Madridin Mestarien liigassa – Gyökeres osui kahdesti
- Thomas Frank päivitti Spursin loukkaantumistilanteita – ei osannut antaa arviota tähtipelaajan paluusta
- ”Se ei ole oikea tapa toimia” – Enzo Maresca kommentoi Chelsean punaisten korttien putkea
- Arsenal tarjoili kylmän suihkun Atleticolle jo ennen ottelua
- Martin Zubimendin mielestä Arsenal ei koe menestyspaineita – kertoo miksi siirtyi lontoolaisseuraan
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- Diego Simeone: Arsenal olisi ansainnut enemmän viime vuosina Valioliigassa
- Virallista: Nottingham Forestin uusi päävalmentaja selvillä – tuttu mies palaa Valioliigaan
- Athletic: Fulham haluaa tehdä jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa – herätti Nottingham Forestin kiinnostuksen
- Alan Shearer: Viktor Gyökeres on tuonut uuden ulottuvuuden Arsenalin pelaamiseen
- Arsenal murskasi Atletico Madridin Mestarien liigassa – Gyökeres osui kahdesti
- Thomas Frank päivitti Spursin loukkaantumistilanteita – ei osannut antaa arviota tähtipelaajan paluusta
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- ”Se ei ole oikea tapa toimia” – Enzo Maresca kommentoi Chelsean punaisten korttien putkea
- Arsenal tarjoili kylmän suihkun Atleticolle jo ennen ottelua
- Martin Zubimendin mielestä Arsenal ei koe menestyspaineita – kertoo miksi siirtyi lontoolaisseuraan
- Diego Simeone: Arsenal olisi ansainnut enemmän viime vuosina Valioliigassa
- Alan Shearer: Viktor Gyökeres on tuonut uuden ulottuvuuden Arsenalin pelaamiseen
- Paljastus! Jürgen Klopp hylkäsi Manchester Unitedin tarjouksen
- Virallista: Nottingham Forestin uusi päävalmentaja selvillä – tuttu mies palaa Valioliigaan