Barcelonan hovitoimittaja: Frenkie de Jong siirtyy kovalla hinnalla Manchester Unitediin
Frenkie de Jongin on määrä siirtyä vielä toukokuun aikana Barcelonasta Manchester Unitedin vahvuuteen, kertoo Barcelonan sisäpiiritoimittaja Gerard Romero.
Barcelonan kuin omat taskunsa tuntevan Romeron mukaan siirto on 95-prosenttisen valmis. Barcelona joutuu luopumaan de Jongista talousvaikeuksien vuoksi. Manchester United maksaa hänestä noin 70-80 miljoonaa euroa.
Barcelona ei normaaleissa olosuhteissa haluaisi luopua de Jongista, mutta Romeron mukaan seuran talousvaikeudet pakottavat Barcelonan myymään hänet muihin maisemiin.
Manchester Unitedin uusi päävalmentaja Erik ten Hag haluaa entisen suojattinsa uuteen joukkueeseensa. Ten Hag valmensi de Jongia Ajaxissa. Hollannin mestaruuden keskiviikkona Ajaxin peräsimessä voittanut ten Hag siirtyy kesällä Manchester Unitedin päävalmentajaksi.
Torstaina 25 vuotta täyttänyt de Jong siirtyi Barcelonaan kovien odotusten kera kesällä 2019, mutta ei ole onnistunut odotetulla tavalla. Siihen on toki vaikuttanut Barcelonan kentän ja sen ulkopuolinen sekamelska, joka on ajanut seuran niin urheilullisiin kuin taloudellisiin vaikeuksiin.
Romeron mukaan Barcelonan seurajohto ajattelee, ettei se voi odottaa de Jongin lopullista läpimurtoa enää pidempään, sillä siinä tapauksessa hänen arvonsa siirtomarkkinoilla putoaa liian rajusti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä