Valioliigapelaajalle buuattiin jokaisella pallokosketuksella – manageri raivostui: ”Kannattajien reaktio oli häpeällinen”

Brightonin manageri Chris Hughton pitää Burnleyn kannattajien käytöstä “häpeällisenä”, kertoo The Argus -lehti verkkosivuillaan.
Vierasjoukkueen laitapuolustaja Gaëtan Bong joutui yleisön silmätikuksi lauantaina Turf Moorilla ottelussa, joka päättyi 0–0-tasapeliin. Kamerunilaiselle buuattiin pelin aikana äänekkäästi.
[readmore from=Gaetan-Bong]
Bong väitti aiemmin tänä vuonna, että Burnleystä kotoisin oleva West Bromwichin Jay Rodriguez olisi solvannut häntä rasistisesti. Syyte meni kuitenkin nurin Englannin jalkapalloliiton (FA) tutkinnan jälkeen, sillä näyttöä ei ollut.
– Mielestäni Burnleyn kannattajien reaktio aina Gaëtanin saadessa pallon oli häpeällinen. Heidän pitäisi katsoa kahta lausuntoa, riippumattomalta komissiolta ja FA:lta, Hughton kommentoi pelin jälkeen.
Liitto kertoi aiemmin uskovansa, että valitus tehtiin hyvässä uskossa eikä pahantahtoisesti.
– Hän on äärimmäisen kurinalainen ja vahva yksilö. Se on asia, joka tapahtui. Se ei ole lainkaan kivaa, mutta hän on tarpeeksi iso ja vahva selviytymään siitä – kuten hänen suorituksensa osoitti. Olin uskomattoman yllättynyt (buuauksista), en todellakaan odottanut sitä, Hughton kehui suojattiaan.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”

- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä