Lähde: José Mourinho tavoittelee Tottenhamiin todella isoa kalaa tammikuun siirtoikkunassa
Kuva: Getty Images
Tottenhamin manageriksi nimitetty José Mourinho haluaa Real Madridin laitahyökkääjästä Gareth Balesta ensimmäisen jättihankintansa, kertoo Wales Online.
Walesilaistähti Bale, 30, on ollut lähtökuopissa jo pitkään. Real Madridin päävalmentaja Zinédine Zidane toivoi viime kesänä julkisesti, että Bale jättäisi seuran, mutta perui myöhemmin puheensa.
[readmore from=Jose-Mourinho]
Siirtohuhut ovat kuitenkin voimistuneet jälleen viime aikoina. Bale on ollut yli kuukauden harjoittelematta ja pelaamatta Madridissa loukkaantumiseen vedoten, mutta hänet kutsuttiin silti Walesin maajoukkueeseen, jonka kanssa hän pelasi muutaman päivän sisään kaksi peliä.
Espanjalaismedia- ja kannattajat eivät katsoneet hyvällä, kun Bale juhli Walesin EM-kisapaikkaa tanssahtelemalla Walesin lipun kanssa. Lippuun oli kirjoitettu ”Wales. Golf. Madrid. Siinä järjestyksessä.”. Bale tunnetaan innokkaana golf-harrastajana, ja viime viikolla hän sanoi nauttivansa maajoukkueessa pelaamisesta enemmän kuin seurapeleistä.
"Wales. Golf. Madrid. In That Order"
Gareth Bale and Wales really celebrated their #EURO2020 qualification with this flag.
Gareth Bale and Wales really celebrated their #EURO2020 qualification with this flag.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Sheffield Wednesday selvitystilaan – tuhti pistevähennys uhkaa heti
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- Sheffield Wednesday selvitystilaan – tuhti pistevähennys uhkaa heti
- Uskomaton ura päättyy: 107 peliminuuttia, 10 pokaalia
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
