Guardian: Liverpool tarjonnut Barcelonan tavoittelemalle avainmiehelle uutta sopimusta – pelaaja kaipaa mietintäaikaa

Liverpoolin keskikenttäpelaaja Georginio Wijnaldum on pyytänyt seuralta lisää mietintäaikaa, ennen kuin hän tekee lopullisen päätöksen saamastaan sopimustarjouksesta, kertoo The Guardian.
Hollantilaispelaaja on näiltä näkymin vapaa agentti ensi kesänä, mikä suo hänelle mahdollisuuden neuvotella sopimuksesta ulkomaalaisten seurojen kanssa tammikuun alusta alkaen.
Liverpool ja Jürgen Klopp haluaisivat pitää 30-vuotiaan keskikenttäpelaajan itsellään, mutta ei ole toistaiseksi onnistunut vakuuttamaan häntä jäämään. Barcelonan päävalmentaja Ronald Koeman olisi erittäin halukas tuomaan Wijnaldumin Camp Noulle.
Englantilaislehden mukaan Liverpool teki sopimustarjouksensa Wijnaldumille jo joulukuun alussa, mutta tällä viikolla pelaaja kertoi tarvitsevansa vielä muutaman päivän mietintäaikaa ennen lopullista päätöstä.
[readmore from=Liverpool]
Wijnaldum on kuitenkin luvannut nykyiselle työnantajalleen, ettei se avaa sopimusneuvotteluita muiden seurojen kanssa ennen Liverpoolin sopimustarjouksen hylkäämistä – jos hän siis päättäisi lähteä muualle.
Wijnaldum siirtyi Anfieldille vuonna 2016 noin 27 miljoonalla eurolla Newcastlesta. Hän on juhlinut Liverpoolin kanssa sekä Valioliigan että Mestarien liigan voittoa. Tällä kaudella Wijnaldum on pelannut Liverpoolin jokaisessa valioliigaottelussa ja tehnyt yhden maalin.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen