Entinen Man Cityn pelaaja kuollut – voitti liigamestaruuden ja ampui voittomaalin Liigacupin loppuottelussa
Entinen Manchester Cityn pelaaja, Glyn Pardoe, on kuollut.
Pardoe oli kuollessaan 73-vuotias. City kertoi asiasta Twitter-tilillään.
Pardoe pelasi koko uransa Cityssä. Hän debytoi edustusjoukkueessa jo 16-vuotiaana vuonna 1962. Ura jatkui vuoteen 1976 saakka. Pardoe pitä edelleen hallussaan ennätystä Cityn nuorimpana pelaajana.
Pardoe pelasi urallaan alkuun hyökkääjänä ja myöhemmin laitapakkina. Hän oli mukana voittamassa liigamestaruutta (1968), FA Cupia (1969), Liigacupia (1970) ja cup-voittajien cupia (1970). Liigacupin loppuottelussa Pardoe iski voittomaalin.
Vuonna 1970 Pardoen ura oli päättyä ennenaikaisesti Manchesterin derbyssä. Pardoe loukkaantui pahasti kaksinkamppailussa Man Unitedin George Bestin kanssa. Pahimmissa skenaarioissa pelättiin, että jalka pitäisi amputoida, mutta siltä vältyttiin. Pardoe oli kuitenkin lähes kaksi vuotta sivussa tositoimista. Loukkaantumisesta toivuttuaan Pardoe ei koskaan enää saanut merkittävää pelillistä roolia joukkueessa.
Kaiken kaikkiaan Pardoe pelasi Cityn paidassa 380 ottelua, joissa hän teki 22 maalia.
Everyone at City is deeply saddened to learn of the passing of Glyn Pardoe.
Our thoughts and condolences go out to his friends and family at this difficult time.
Our thoughts and condolences go out to his friends and family at this difficult time.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- BBC: West Ham haluaa Chelsean maalivahdin
- Sky: Juventus kiinnostunut Crystal Palacen maalitykistä
- Telegraph: Chelsea etsii uutta puolustajaa tammikuun siirtoikkunassa
- L’Équipe: PSG kiinnostunut Chelsean avainpelaajasta
- Atlético etsii korvaajaa Conor Gallagerhille – haluaa Wolverhamptonin pelaajan
- Manchester Cityn maalivahti herättää kiinnostusta Italiassa
- Manchester Unitedin toppari harkitsi lopettavansa pelaajauransa: ”Sanoin, että nyt riittää”
- Huh huh: Liam Roseniorin neronleimaus teki Chelsean ja Arsenalin välierästä trillerin
- Tottenham täräytti tiskiin ison hankinnan!
- Tottenhamissa myllertää – johtohahmo ulos
- Huh huh: Liam Roseniorin neronleimaus teki Chelsean ja Arsenalin välierästä trillerin
- Yllättävä kauppa siirtomarkkinoilla: Valioliigan kärkipään seura päästää maajoukkuehyökkääjän menemään
- ESPN: Manchester Unitedin suunnitelma tammikuun siirtoikkunaan on selvillä
- Tottenham täräytti tiskiin ison hankinnan!
- Athletic: Ole Gunnar Solskjær pettyi Manchester Unitedin ratkaisuun
- Tottenhamissa myllertää – johtohahmo ulos
- Manchester Unitedin toppari harkitsi lopettavansa pelaajauransa: ”Sanoin, että nyt riittää”
- Romano: Everton teki tarjouksen hyökkääjästä
- Draamaa välierässä! Antoine Semenyo säkenöi Cityn paidassa – hämmentävä tuomariratkaisu puhuttaa
- FA Cupin neljännen kierroksen parit arvottu – yllättäjäjoukkue Macclesfield kohtaa seuraavan Valioliigaseuran
