Näkökulma: Thomas Tuchel onnistunut jo monessa asiassa – yhden Chelsea-tähden kohtelu kuitenkin hämmentää
Kuva: Getty Images
Kyseessä oli vuoden 2019 kokkoyö, kun Hakim Ziyech sytytti Stamford Bridgen ensi kertaa liekkeihin. Sinä iltana marokkolaistähti loihti joukkueelleen kolme maalia maagisella vasemmalla jalallaan.
Ainoa ongelma oli se, miten hän loi nämä osumat Ajaxin paidassa.
Ziyechin häikäisevät otteet tuossa henkeäsalpaavassa Mestarien liigan kamppailussa, joka päättyi lopulta 4-4-tasapeliin, eivät jääneet kuitenkaan huomaamatta.
Chelsean entinen manageri Frank Lampard vakuuttui 27-vuotiaan taidonnäytteistä ja hankki hänet seuraavaksi kaudeksi itselleen.
Tukalia takaiskuja
Ziyech siirtyi 40 miljoonalla eurolla Chelseaan heinäkuussa 2020. Hänen aikansa Lontoon sinisissä ei kuitenkaan alkanut täysin toivotulla tavalla. Ziyech antoi osoituksen vaarallisuudestaan kentän oikealla laidalla heti ensimmäisessä ottelussaan. Marokkolaislaituri löysi Callum Hudson-Odoin rangaistusalueen sisältä, jonka tiputuksesta RB Leipzigistä hankittu Timo Werner latasi pallon maaliin. Samassa Brightonia vastaan pelatussa ystävyysottelussa hän kuitenkin loukkasi polvensa, eikä hän päässyt tekemään debyyttiään Valioliigassa ennen kuin vasta lokakuun puolivälissä. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Ulkona Tuchelin suunnitelmista?
Nyt Ziyech on jälleen pelikuntoinen. Hänen roolinsa Chelsean uuden managerin, Thomas Tuchelin alaisuudessa on kuitenkin herättänyt suurta keskustelua fanien keskuudessa. Ziyech aloitti Tuchelin ensimmäisen ottelun lontoolaisseuran peräsimessä. Arkkitehti ei kuitenkaan onnistunut veistämään Wolverhamptonin matalaa blokkia auki, ja peli Stamford Bridgellä päättyi maalittomaan tasapeliin. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Mistä tilanne johtuu?
Vielä lienee liian aikaista tehdä lujia johtopäätöksiä Ziyechin roolista ja tulevaisuudesta Tuchelin alaisuudessa. Chelsea-managerin päätös jättää hänet kolmesta peräkkäisestä ottelusta sivuun on kuitenkin aihe, joka on syytä nostaa esille. Saksalainen on käyttänyt toistaiseksi kahta eri muodostelmaa Chelsean peräsimessä: 3-4-3 ja 3-4-1-2. Ensimmäisessä muodossa Ziyech saa pelata luonnollisella pelipaikallaan, hyökkäyskolmikon oikealla laidalla (ns. Inside Forward). Jälkimmäisen muodostelman kohdalla tilanne on kuitenkin hieman mutkikkaampi, johtuen Mason Mountin läsnäolosta. 3-4-1-2-muodossa Mount on toistaiseksi pitänyt kahden kärkimiehen alla olevan kymppipaikan/valeysin roolin itsellään. Kyseinen rooli on sama, jonka Ziyech tarvitsisi tällä hetkellä itselleen. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Ziyech ei kuitenkaan ole sellainen pelaaja, jonka leuka painuisi rintaan vaikeina aikoina. Kuten marokkolaistaiturin sanoista voi päätellä, on hän valmis osoittamaan taitonsa Tuchelille.
– Ette ole nähneet aitoa ja oikeaa Ziyechiä vielä. Mutta älkää huoliko, hän on matkalla, Ziyech kertoi hollantilaiselle TV-kanavalle Ziggo Sportille aiemmin tällä viikolla. Seuraavan näyttöpaikkansa Ziyech saa näiltä näkymin torstai-illan FA Cup -ottelussa Barnsleya vastaan. Kamppailu Oakwell Stadiumilla potkaistaan käyntiin kello 22:00 Suomen aikaa.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”