Harry Kane vahvisti jäävänsä Tottenhamiin

Tottenhamin maalitykki Harry Kane on vahvistanut jäävänsä seuraan, vaikka sitkeät siirtohuhut ovat vieneet miestä Manchester Cityn riveihin.
– Aion pysyä Tottenhamissa tänä kesänä ja olla 100-prosenttisen keskittynyt auttamaan joukkuetta saavuttamaan menestystä, 28-vuotias Kane kirjoittaa Twitterissä.
– Oli uskomatonta nähdä Spursin fanien vastaanotto sunnuntaina ja lukea joitakin tukiviestejä, joita olen saanut muutaman viime viikon aikana.
[readmore from=Harry-Kane]
Kane viittasi viikonlopun Wolverhampton-kamppailuun, jonka lontoolaiset voittivat vieraskentällä 1–0-lukemin. Kane vaihdettiin kentälle 72. minuutilla.
Kanen on kerrottu haluavan muihin maisemiin, sillä hän ei ole voittanut vielä ainuttakaan merkittävää pokaalia Spursin kanssa. Seurajohto on kuitenkin ollut haluton luopumaan Englannin maajoukkueen kapteenista.
City on himoinnut mitat täyttävää kärkipelaajaa seuran kaikkien aikojen parhaan maalintekijän Sergio Agüeron lähdön jälkeen. Tuoreimpana nimenä huhuissa on pyörinyt Juventuksen Cristiano Ronaldo, joka on aiemmin edustanut Manchester Unitedia.
Jos alla oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.
I will be staying at Tottenham this summer and will be 100% focused on helping the team achieve success. #COYS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa

- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin