Jack Wilshere: Mikel Arteta on ratkaisemassa Arsenalin monivuotista ongelmaa – ”Meitä vastaan oli kiva pelata”
Kuva: Getty Images
Arsenalia vuosina 2001-2018 edustanut keskikenttäpelaaja Jack Wilshere on todistanut lähietäisyydeltä seuran ylä- ja alamäkiä tällä vuosituhannella.
Nykyään paikalliskilpailija West Hamissa pelaava Wilshere, 28, vietti koko Arsenal-uransa legendamanageri Arsène Wengerin alaisuudessa. Wilshere jätti Tykkimiehet samana kesänä kuin Wenger, jonka seuraajaksi palkattiin Unai Emery. Espanjalaisvalmentaja luotsasi Arsenalia vajaan 1,5 kauden ajan ja sai potkut viime marraskuussa.
Emeryn jälkeen Arsenal siirtyi väliaikaisvalmentaja Fredrik Ljungebrgin komentoon, kunnes seura pestasi entisen pelaajansa Artetan Manchester Citystä, jossa hän toimi Pep Guardiolan apuvalmentajana.
Artetan alaisuudessa Arsenal on ehtinyt pelata 15 ottelua, joista se on voittanut kahdeksan ja hävinnyt kaksi. Lontoolaiset ovat tehneet noissa peleissä 23 maalia ja päästäneet 12. Wilsheren mielestä Artetan kädenjälki on näkynyt erityisesti lontoolaisten puolustuspelaamisessa, joka oli aiempina vuosina ajoittain retuperällä. Hän kertoi livelähetyksessä Instagramissa, että Arsenalin alakerran ongelmista sai kuulla myös vastustajilta.
– Kaikki, joille olen puhunut Arsenalista lähdettyäni tai jopa siellä pelatessani ovat sanoneet, että meitä vastaan oli kiva pelata, koska he tiesivät, että saisivat luotua maalipaikkoja. Hyökkäyspäässä me olimme aina vitsi, sanoi Wilshere Metron mukaan.
– En puhu nyt pelkästään puolustuksesta vaan joukkueena puolustamisesta, vastustajat saivat aina paikkoja. Uskon, että Arteta on muuttanut sitä hieman.

LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilo oli ennenaikaista, FIFA veti päätöksensä takaisin
- The Athletic: Arsenalin luottolaituri siirtymässä Turkkiin
- Valioliiga 2:n parhaaksi valittu pelaaja vaihtaa seuraa
- Ipswich Town teki kilpailevan tarjouksen Emersonnista
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta